Vatikaanin suuri korvausohjelma: Paavi Franciscus julistaa rajat “synniksi”, maahanmuuttajia hylkäävät ovat todellisia rikollisia
Paavi Franciscus on esittänyt uudelleen globalistisen agendansa uusilla niin sanotuilla “synneillä”, joissa asetetaan etusijalle avoimet rajat, maahanmuuttajat, ympäristö ja edistykselliset ideologiat, ja jotka lähentävät Vatikaania entisestään vasemmistolaisiin aatteisiin ja heikentävät perinteisiä kirkon arvoja samalla kun ne ajavat läpi uudistuksia muun muassa naisten rooleissa, kirkon hallinnossa ja ympäristöasioissa.
Paavi Franciscus on jälleen kerran tuonut globalistisen agendansa näkyviin uudella pyrkimyksellään tehdä niin sanottuja ”syntejä”, mikä edistää hänen radikaalia maahanmuuttajamyönteistä ja avoimia rajoja suosivaa ideologiaansa. Viimeisimmässä kiistanalaisessa liikkeessään paavi esitteli katumushartauden aikana seitsemän uudelleen määriteltyä syntiä, mukaan lukien ”synti maahanmuuttajia vastaan”. Se sopii yhteen hänen pitkäaikaisen joukkomuuton puolustamisensa kanssa ja heijastaa globalistista ”suuren korvaamisen” agendaa, jonka jotkut sanovat pyrkivän hävittämään kansalliset rajat ja perinteiset eurooppalaiset identiteetit, kirjoittaa Amy Mek .
Synodin istunnon aikana kardinaali Michael Czerny, paavin läheinen liittolainen, korosti ”syntiä maahanmuuttajia vastaan” kuvaamalla rajoja moraalisina esteinä ihmisarvolle. Czernyllä oli jopa päällään Lampedusan saarelle huuhtoutuneen siirtolaisveneen puusta tehty risti, joka on symboli paavin jatkuvasta kampanjasta asettaa siirtolaiset kansallisen itsemääräämisoikeuden edelle.
Hän pyysi “anteeksi” kirkon väitettyä osallisuutta “välinpitämättömyyden globalisaatioon”, joka tekee rajoista “kuoleman polkuja” siirtolaisille. Viesti on selvä: paavi Franciscuksen silmissä siirtolaisen arvo on tärkeämpi kuin kansallisten rajojen säilyttäminen.
Tämä viimeisin spektaakkeli on osa paavi Franciscuksen toistuvia pyrkimyksiä tehdä kirkosta vasemmistolaisten aatteiden edistämisen väline, jossa keskitytään erityisesti maahanmuuttoon. Hänen pakkomielteensä maahanmuuttajista jättää huomiotta hallitsemattoman maahanmuuton todelliset seuraukset – sosiaalisista jännitteistä taloudellisiin paineisiin ja turvallisuusriskeihin. Laatimalla nämä kysymykset moraalisina välttämättömyyksinä Franciscus on käyttänyt syyllisyyttä aseena ajaakseen vaarallista, avoimien rajojen agendaa, joka uhkaa länsimaiden rakenteita.
Synodi, jossa käytiin myös kiistanalaisia keskusteluja naisten asemasta kirkossa, selibaatista ja piispojen vallasta, sisälsi joukon muita uusia ”syntejä”, jotka heijastavat edelleen Franciscuksen vasemmistolaista agendaa. Niihin kuuluivat synnit ”luomakuntaa” (koodi ympäristöystävällisyydelle), alkuperäiskansoja (nyökkäys heränneelle edistysliikkeelle) ja tietenkin maahanmuuttajia vastaan. Tämä on röyhkeä yritys sotkea perinteiset kirkon opetukset moderniin vasemmistolaiseen dogmatiikkaan, kylvää hämmennystä uskovien keskuudessa ja edistää samalla länsimaisia kansakuntia heikentävää politiikkaa.
Toinen puhutteleva hetki oli, kun kardinaali Christoph Schönborn kommentoi ”synodaalisuuden vastaista syntiä” ja pyysi anteeksi, että hän oli muuttanut ”auktoriteetin vallaksi” ja ”tukahduttanut moniarvoisuuden”. Toisin sanoen Franciscus ja hänen liittolaisensa haluavat määritellä kirkon hallinnon uudelleen heikentääkseen perinteisiä johtajuusrakenteita – pyrkimys, joka heijastaa vasemmistolaisia poliittisia liikkeitä kaikkialla maailmassa, jotka pyrkivät purkamaan vakiintunutta auktoriteettia.
Mutta ehkä skandaalisin hetki oli paavin keskittyminen ”syntiin maahanmuuttajia vastaan”. Tekemällä tästä keskeisen kysymyksen paavi Franciscus kriminalisoi käytännössä kaiken joukkomuuton vastustamisen, ja hän ei pidä sitä vain poliittisena kysymyksenä vaan moraalisena vikana. Tämä sopii täydellisesti yhteen globalistien pyrkimysten kanssa syyllistää länsimaat hyväksymään siirtolaisaallot käsittelemättä seurauksia omille kansalaisilleen. Kirkkoa, joka ennen puolusti uskoa ja perinteitä, käytetään nyt edistämään politiikkaa, joka murentaa Euroopan kulttuurista ja kansallista identiteettiä.
Odotetusti Vatikaani on liittänyt tämän uuden ”synnin” osaksi laajempaa strategiaansa, jolla se tukee vasemmistolaisia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asioita. Czerny, joka on tunnettu maahanmuuttajien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, toisti paavin kannan, jonka mukaan kirkon pitäisi pyytää anteeksi sitä, että se ei ole aiemmin puuttunut aggressiivisemmin näihin asioihin. Hänen kommenttinsa luomakunnan muuttumisesta ”puutarhasta autiomaaksi” ja alkuperäiskansojen laiminlyönnistä korostavat Vatikaanin yhtymistä radikaaleihin ympäristö- ja edistysmielisiin ideologioihin.
Ja jos tämä ei olisi vielä riittänyt, synodin keskittyminen naimisissa olevien miesten vihkimiseen ja naisten roolien lisäämiseen – käytäntöjä, jotka ovat yleisempiä protestantismissa – osoittavat, että paavin asialista ei rajoitu vain maahanmuuttajiin. Hän ajaa järjestelmällisesti uudistuksia, jotka vastaavat edistyksellisiin paineisiin, ja tekee katolisesta kirkosta instituution, joka pikemminkin jäljittelee nykyaikaisia poliittisia liikkeitä kuin suojelee perinteitään.
Lyhyesti sanottuna paavi Franciscuksen pontifikaatti jatkaa hyökkäystä perinteisiä arvoja vastaan ja asettaa avoimet rajat, ympäristön ja vasemmistolaiset sosiaaliset syyt kirkon historiallisen tehtävän edelle. Uusien ”syntien” käyttöönotollaan hän kaksinkertaistaa globalismin edistämisen ja murentaa entisestään lännen moraalista ja kulttuurista perustaa. Katolisia uskovia, jotka kerran luottivat kirkkoon perinteiden bulevardina, johtaa nyt paavi, joka on kiinnostuneempi edistämään vaarallisia globalistisia ihanteita kuin puolustamaan uskoaan.