Sensuurin Kynnyksellä: GEC:n Uudistuksen Kiihkeä Vääntö
Mitä tapahtuu, kun virasto, jonka tehtävänä on suojella amerikkalaisia ulkomaiselta propagandalta, alkaa siirtyä kotimaisen sensuurin piiriin? Global Engagement Center (GEC) on Yhdysvaltain ulkoministeriön hurmaava luomus, jonka tehtävänä oli alun perin torjua ulkomaista disinformaatiota. Se kuulostaa vakoiluromaanilta: hämäräperäiset tahot kylvävät kaaosta kuiskauskampanjoilla ja disinformaation levittämisellä. Todellinen draama on nyt kuitenkin siinä, miten tämä virasto on laajentanut toimintaansa ulkomaisten uhkien ulkopuolelle ja internetin sananvapauden hämärille vesille.
Tietenkin GEC haluaisi mieluummin olla hyväntahtoinen tuomari, joka auttaa Facebookin ja YouTuben kaltaisia sosiaalisen median jättiläisiä näyttelemään hyviä tyyppejä taistelussa digitaalista petosta vastaan. Teoriassa tämä virasto pyrkii torjumaan venäläisiä botteja ja iranilaisia trolleja. Mutta jotenkin matkan varrella sen tehtävä on venynyt niin pitkälle, että keskivertoamerikkalainen voi melkein tuntea hallituksen sormien naputtelevan olkapäätään ja varoittavan häntä siitä, mikä on ”luotettavaa”. Ei ihme, että ihmiset alkavat huolestua.
Sananvapauden ”suojeleminen” mustilla listoilla ja kielloilla
Erittelemme, miten GEC onnistuu puolustamaan demokratiaa tavoilla, jotka näyttävät epäilyttävän epädemokraattisilta. Virasto työskentelee suoraan sosiaalisen median alustojen kanssa ja neuvoo niitä, mitkä tarinat saattavat ruokkia ulkomaista propagandakoneistoa. Kuulostaa järkevältä – kunnes se ei kuulosta siltä. GEC on käyttänyt liittovaltion säästöpossua rahoittaakseen aloitteita, joilla luodaan mustia verkkolistoja ja merkitään sisältöä poistettavaksi. Joidenkin mielestä kyse on ”rehellisyyden säilyttämisestä” verkossa, toisten mielestä taas se muistuttaa sensuuria veronmaksajien kustannuksella.
Arvostelijoiden mielestä tämä näyttää ensimmäisiltä siirroilta shakkipelissä, jossa GEC on valmistautumassa antamaan matin ilmaisunvapaudelle. Eivätkä he ole yksin. GEC:n lähestymistavan epäilijät väittävät, että nämä toimet avaavat oven puhdistettuun internetiin, jossa vain hyväksytyt mielipiteet pääsevät läpi. Kuka saa päättää, mikä on harhaanjohtavaa tai manipuloivaa? Asia ei ole täysin selvä, ja juuri tämä epämääräisyys on saanut kansalaisvapauksien valvojat kiristelemään hampaitaan.
Paul Nakasone: entinen vakooja, nykyinen tekoälyneuvoston jäsen ja GEC:n suurin fani.
GEC:llä on tämän hälyn keskellä muutama korkean profiilin kannattaja. Yksi heistä on Paul Nakasone, entinen NSA:n johtaja, joka on nykyään OpenAI:n hallituksen jäsen. Hän on puhunut GEC:n puolesta ja ylistänyt sen pyrkimyksiä suojella amerikkalaisia yleisöjä ulkopuoliselta vaikutukselta. NSA:ta aikoinaan johtaneeksi Nakasone tuntee valvonnan, ja hänen tukensa tuntuu itse tiedusteluyhteisön hiljaiselta nyökkäykseltä.
Mutta vaikka hän kehuu GEC:tä, jotkut esittävät ilmeisen kysymyksen: miksi entinen NSA:n johtaja, joka on nyt tekoälyteknologian kärjessä, on niin kiinnostunut tämän hallituksen viraston tulevaisuudesta? Voisiko olla, että hän näkee tulevaisuuden, jossa hallituksen sponsoroimat ”totuus”-suodattimet valuvat sosiaalisen median alustojen algoritmiarkkitehtuuriin? GEC:n menetelmät ovat ehkä alkaneet jalosta tarkoituksesta, mutta Nakasonen osallistuminen valaisee viraston vallan ja vaikutusvallan läheisyyttä, mikä saa monet miettimään, onko GEC pelkkä eliitin keppi, jolla se yrittää saada tarinansa läpi.
Puoluerajat ylittävä tuki: Perimmäinen kilpi
Lisäksi GEC nauttii kahden puolueen suojelua senaattoreiden John Cornynin ja Chris Murphyn, republikaanien ja demokraattien muodostaman kaksikon ansiosta, jotka yhdessä tukivat viraston perustamista vuonna 2016. Amerikkalaisessa politiikassa on harvinaista, että molemmat osapuolet ovat yhtä mieltä jostakin asiasta kuin yksisarvinen, joten kun he ovat samaa mieltä, sitä kannattaa yleensä tarkastella tarkemmin. Cornyn ja Murphy ajavat nyt GEC:n valtuuttamista uudelleen ja toivovat, että se saisi vielä seitsemän vuoden elinkaaren. Heidän logiikkansa? Pidetään GEC:n toiminta-alue ulkomaanpolitiikkaan keskittyneenä ja sisäpolitiikan ulkopuolelle rajattuna.
Ehdotukseen sisältyy Yhdysvaltain poliittisen sekaantumisen ”tiukka kielto” ja tiukempi rahoitusvalvonta – toimenpiteet, joiden tarkoituksena on ohjata GEC takaisin sen alkuperäiseen, ”jaloon” tehtävään. Nämä lupaukset eivät kuitenkaan näytä hälventävän pelkoja. Mitä sekaantuminen tarkalleen ottaen tarkoittaa? Ja kuinka pitkälle ”ulkomaalaisuuteen keskittynyt” riittää internetissä, jossa ”ulkomaalainen” on yhtä helppo määritellä kuin ilma? Washington on taitava vetämään rajan sinne, minne se on sopivaa, ja sitten vetämään sitä uudelleen, kun kukaan ei katso.
GEC:n todellinen perintö: Demokratia vai valvonta?
Pohjimmiltaan GEC:n tarina ei ole puhdas roisto tai hyve, vaan se on aivan liian yleinen tarina tehtävän hiipimisestä. Se syntyi suojelemaan ja kehittyi niin innokkaaksi suojelijaksi, että siitä saattoi tulla juuri se, mitä se väitti torjuvansa. Kun sananvapaus on jo nyt jatkuvassa piirityksessä, GEC:n kasvu herättää ikivanhan kysymyksen: kuka valvoo valvojia?
Nyt kaksi vaikutusvaltaista senaattoria pyytää meitä luottamaan siihen, että GEC:n seuraavat seitsemän vuotta eivät muistuta edellisten vuosien kyseenalaisia saavutuksia. Piditpä tätä sitten tarpeellisena suojakilpenä tai mahdollisena aseena toisinajattelua vastaan, yksi asia on selvä: GEC:n läsnäolo digitaalisessa ekosysteemissä tulee todennäköisesti pysymään kiistanalaisena, polarisoivana ja ennen kaikkea väistämättä sotkeutuneena nykyaikaisen propagandasodan verkkoon.
Global Engagement Center, jonka tyylikkäänä tehtävänä on paljastaa ulkomaista propagandaa, on varmasti saavuttanut osansa voitoista ulkomailla ja paljastanut disinformaatiota tavallisilta epäillyiltä – Venäjältä, Kiinalta ja muilta valtion tukemilta toimijoilta. Kotimaassa tilanne on kuitenkin toinen. Vaikka GEC haluaisi pitää itseään välttämättömänä puolustuslinjana, yhä useammat amerikkalaiset pitävät sitä jotakin paljon salakavalampaa: välineenä, jolla tukahdutetaan toisinajattelua ”turvallisuuden” kiiltävän verukkeen alla.
Vastareaktio ei tule vain marginaalien taholta, vaan sitä johtavat republikaanien lainsäätäjät, jotka syyttävät GEC:tä siitä, että se on ylittänyt toimeksiantonsa, etääntynyt ulkomaisen vaikutusvallan torjunnasta ja ryhtynyt sen sijaan harjoittamaan jotain paljon kiistanalaisempaa: vaikuttamaan amerikkalaiseen poliittiseen keskusteluun. Konservatiivit väittävät, että GEC:llä on läheiset suhteet suurimpiin sosiaalisen median alustoihin, joita se väitetysti neuvoo merkitsemään ja alentamaan oikeistolaisten lähteiden sisältöä ”disinformaation” pyhän lipun alla. Maassa, joka on jo valmiiksi valmis purkautumaan sananvapauskysymyksistä, tämä on räjähdysherkkä väite, joka on saanut GEC:n kansallisen suuttumuksen kohteeksi.
Konservatiivinen media iskee takaisin
Jotkut suurimmista konservatiivisen median nimistä ovat kyllästyneinä ja valmiina iskemään takaisin, ja ne ovat liittoutuneet Texasin osavaltion kanssa käynnistääkseen oikeusjutun ulkoministeriötä vastaan. The Daily Wiren ja The Federalistin kaltaiset verkostot ottavat kohteekseen sen, että GEC on heidän mukaansa pyrkinyt laskelmoidusti leimaamaan heidän sisältönsä ”disinformaatioksi”, mikä on heidän mukaansa tehnyt niistä radioaktiivisia mainostajien kannalta ja kuristanut niiden näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
Heidän väitteensä on yksinkertainen mutta polttava: liittovaltion virasto rikkoo suoraan perustuslain ensimmäistä lisäystä estämällä tai hautaamalla konservatiivisia näkemyksiä samoissa kanavissa, jotka sen tehtävänä on pitää avoimina. Tämä syytös on antanut konservatiiveille rallihuudon, Daavid vastaan Goljat -skenaarion, jossa valtion tukemat sensorit jahtaavat poliittista puhetta mitä heppoisimmilla verukkeilla.
Oikeudellista ristiretkeä johtaa Texasin oikeusministeri Ken Paxton, joka ei ole koskaan ollut vähäsanainen. Paxton on avoimesti syyttänyt GEC:tä omasta ristiretkestään, jonka tarkoituksena ei ole suojella demokratiaa vaan tukahduttaa se. Paxtonin mielestä GEC on muuttunut roistovaltioksi, ja se on muuttunut ulkomaisia häiriöitä vastaan suunnatusta suojasta amerikkalaisten vapauksia vastaan suunnatuksi moukariksi.
Astukaa sisään kongressiin: Suuri uudelleenarviointi
Kohu on levinnyt Capitolin kukkulalle, jossa Darrell Issan kaltaiset henkilöt vaativat GEC:n käytäntöjen uudelleenarviointia. Issa on yhdessä muiden yhtä huolestuneiden lainsäätäjien kanssa herättänyt hälytyksen siitä, miten laajalle GEC:n toiminta on laajentunut. On eri asia torjua Moskovan tai Pekingin hyvin öljyttyjä disinformaatiokoneistoja. Mutta on aivan eri asia valvoa, asettaa mielipiteitä mustalle listalle ja poistaa niitä julkisuudesta Yhdysvaltojen rajojen sisällä samojen disinformaatioprotokollien mukaisesti.
Issan mielestä tämä ei ole vain tehtävän hiipumista, vaan GEC:n toimeksiannon suoranaista uhmaamista. Hänen mukaansa virasto on hämärtänyt rajan laillisten disinformaation vastaisen toiminnan ja suoranaisen sensuurin välillä, varsinkin kun sensuuri sattuu olemaan poliittisesti suuntautunutta. Issa ja muut väittävät, että GEC on kehittämässä ulkomaisen vaikutusvallan torjunnan varjolla halua valvoa ajatuksia – roolia, jota kongressi ei ole koskaan tarkoittanut sen tehtäväksi.
Uudistetaanko vai puretaanko: Taistelu GEC:n tulevaisuudesta
Nyt Washingtonissa käydään yhä enemmän keskustelua siitä, mitä GEC:lle pitäisi tehdä. Toisella puolella ovat ne, jotka väittävät, että keskus tarvitsee vain tiukemman talutushihnan ja muutamia vastuuvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että se keskittyy vain ulkomaisiin uhkiin ja vain ulkomaisiin uhkiin. Toisella puolella ovat ne, jotka sanovat, että GEC:n olemassaolo on vaaraksi amerikkalaisille periaatteille – kenties hyvin tarkoituksellinen kokeilu, joka on mennyt pahasti pieleen. He vaativat sen täydellistä lakkauttamista ja väittävät, että mikään uudistus ei voi suojella virastoa, jolla on näin laaja valta, sen väärinkäytöltä.
Ironista kyllä, juuri demokratian suojelemiseksi luotuja välineitä syytetään nyt demokratian heikentämisestä, mikä käynnistää katkeran kiistan sananvapauden amerikkalaisesta ihanteesta ja määrittelemättömästä tarpeesta ”suojella” kansalaisia muka vaarallisilta ajatuksilta. Olemmeko sen vuoksi turvallisempia? Vai olemmeko liukumassa hitaasti digitaaliseen aikakauteen, jossa hallitus, joka päättää, mikä lasketaan lailliseksi puheeksi, muuttuu itse propagandistiksi, jota se väittää torjuvansa?
Ainakin GEC näyttää eksyneen, sillä sitä syytetään nyt tehtävänsä laajentamisesta koskemaan kotimaista mediaa ja erityisesti konservatiivisia ääniä. GEC:n kumppanuudet Global Disinformation Indexin (GDI) kaltaisten organisaatioiden kanssa ovat muuttuneet kärjistykseksi puolueellisuussyytöksille, ja kriitikot väittävät, että nämä liittoutumat vievät GEC:n työn suoraan puolueelliselle alueelle.
GDI on voittoa tavoittelematon järjestö, joka esiintyy puolueettomana vahtikoirana vääränlaista tietoa vastaan, mutta sillä on omat arvostelijansa, joista monet väittävät, että sen ”disinformaatioluokitusten” tarkoituksena ei ole niinkään suojella yleisöä kuin varmistaa, että ”oikeat” äänet hallitsevat informaatiomaailmaa. Konservatiiviset tiedotusvälineet ovat johdonmukaisesti joutuneet näiden luokitusten väärään päähän, ja niitä on pidetty uhkana totuuden pyhyydelle, kun taas edistyksellisemmät lähteet ovat jotenkin päässeet ohi. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten nämä näennäisesti puolueettomat organisaatiot valitsevat kohteensa ja kuinka paljon vaikutusvaltaa hallituksen tukemalla GEC:llä on näihin luokituksiin.
Eettinen kamppailu: turvallisuus, totuus vai sananvapaus?
Kun keskustelu GEC:n lähestyvästä uudistamisesta kiihtyy, kyse ei ole vain menettelyllisestä kumileimasimesta. GEC:n valtuutuksen uusimisesta on tulossa valtakirjataistelu paljon syvemmistä kysymyksistä: Millainen rooli hallituksella pitäisi olla tiedon valvonnassa? Missä kulkee raja yleisön suojelun ja sen valvonnan välillä?
Toisaalta väitetään, että GEC:n kaltainen elin on välttämätön maailmassa, jossa ulkomaiset valtiot sekaantuvat kotimaan politiikkaan bottien ja väärennettyjen tilien armeijoiden avulla. Ilman sitä amerikkalaiset olisivat kuulemma puolustuskyvyttömiä ulkomaalaisten sponsoroimien valeuutisten, joiden tarkoituksena on kylvää kaaosta ja jakoa, armottomia hyökyaaltoja vastaan. Samalla kertomuksella on kuitenkin myös kääntöpuolensa – kansalaisvapauksien hiipivä loukkaaminen, eräänlainen sensuuri isänmaallisuuden puvussa, jossa poliittiset ennakkoluulot ohjaavat GEC:n toimintaa.
Kongressi tienhaarassa: Uudistetaanko, uudistetaanko vai kumotaanko?
Kongressi on nyt kriittisen päätöksen edessä: Hyväksyvätkö he GEC:n vielä seitsemäksi vuodeksi ja luottavat siihen, että uudistukset ja rajoitukset voivat pitää sen kurissa? Vai olisiko aika purkaa mekanismi, joka kriitikoiden mukaan on yhä erottamattomampi juuri niistä disinformaatiokampanjoista, joita se väittää torjuvansa? Senaattorit keskustelevat monista uudistuksista, jotka ulottuvat tiukemmasta taloudellisesta valvonnasta tiukkaan kieltoon, joka koskee kotimaisen sisällön maltillistamista. Skeptikot eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että muutama lisävalvontakerros riittää; GEC:n historia viittaa siihen, että tehtävän hiipiminen voi olla väistämätöntä, ja sen myötä sananvapauden heikkeneminen.
Jos GEC:n uudistaminen hyväksytään vähäisin rakenteellisin muutoksin, vaikutukset heijastuvat kauas Washingtonin ulkopuolelle. Se voi luoda ennakkotapauksen, jossa hallituksen hyväksymästä ”disinformaation” seurannasta tulee normaali osa amerikkalaista mediamaisemaa, jolloin vallanpitäjät voivat määritellä ”disinformaation” ja rangaista siitä ilman minkäänlaista vastuuvelvollisuutta. Väärinkäytön mahdollisuudet ovat huikeat.
Digitaalisen taistelukentän ennakkotapausten luominen
GEC-saaga on ikkuna paljon laajempaan keskusteluun informaatiosodankäynnistä ja hallituksen roolista digitaaliaikana. Jos GEC käyttää jatkossakin toimivaltaansa sekä erotuomarina että toimijana informaatioavaruudessa, se voi tasoittaa tietä vastaaville virastoille, jotka voivat käyttää sensuuria politiikan välineenä. Saatamme pian huomata elävämme digitaalisessa maisemassa, jossa ”väärän tiedon” käsite vastaa sopivasti sitä, mikä on poliittisesti epämiellyttävää vallanpitäjille.
Viime kädessä GEC:n tulevaisuus määrittää, miten Yhdysvallat tasapainottaa kansallisen turvallisuuden ja sananvapauteen sitoutumisensa. Kun senaatti punnitsee vaihtoehtojaan, panokset eivät voisi olla suuremmat. Tämä päätös määrittelee rajat hallituksen vaikutusvallalle yleisön tiedonsaannin suhteen ja muovaa Yhdysvaltojen seuraavan luvun sitoutumisessa digitaaliseen maailmaan. Valinta GEC:n uudistamisesta, uudistamisesta tai kumoamisesta ei ole mikään pieni hetki – se on ratkaiseva ja vaikuttaa jokaisen amerikkalaisen oikeuteen ajatella, puhua ja päättää itse, mikä on totuutta ja mikä manipulointia.