Vuoden 2050 “net zero”-ilmastohuijaus

2050 on net zero -päästöjen virallinen päivämäärä. Asiantuntijoiden mukaan se on viimeinen mahdollisuus pysäyttää katastrofaalinen lämpötilan nousu. Tämän sanoo ilmastonmuutostieteen johtava lähde, YK:n IPCC. Yritykset näyttävät mainoksia, jotka auttavat kertomaan yleisölle, että nettonolla on etusijalla. Vain harvat pystyvät yltämään Delta Air Linesin, joka lupaa käyttää “täysin kestävää pitkän matkan lentokonetta, [jota] ei ole vielä keksitty”.

Kiireellisyys on käsinkosketeltavaa ja tiede vakuuttavaa. Ihmiskunta itsessään on vaarassa ilman nettolla hiilidioksidipäästöjä ja muita kuin hiilidioksidipäästöjä, kirjoittaa William Levin .

Poliittisesti vuosi 2050 on ihanteellinen ilmastopäivä, koska se on tarpeeksi lähellä välittömiin toimiin ja juuri tarpeeksi kaukana ollakseen todistamatta ilmastokatastrofia varten.

Näin vakiintuneelle tieteelle ja päivämäärälle on oltava runsaasti tietoa, joka tukee tieteellisesti hypoteesia, jonka mukaan 25 vuoden kuluttua on Maan tulevaisuuden määräaika ja käännekohta.

AI-haku antaa vastauksen:

Tavoitevuosi 2050 hiilineutraaliuden saavuttamiselle perustuu ensisijaisesti tieteelliseen konsensukseen ja kansainvälisiin sopimuksiin ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) ja Pariisin sopimus toteavat, että nollan hiilidioksidipäästöjen saavuttaminen vuoteen 2050 mennessä on ratkaisevan tärkeää katastrofaalisten ilmastovaikutusten välttämiseksi.

Tekoäly on oikeassa siinä, että IPCC ja Pariisin sopimuksen allekirjoittajat ovat vastuussa netnollan edistämisestä vuoteen 2050 mennessä. Mutta keitä nämä organisaatiot tarkalleen ottaen ovat ja ansaitsevatko he luottamuksemme?

IPCC on poliittinen elin, joka koostuu 195 jäsenhallituksesta ja jonka tehtävänä on tehdä arvioita Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen tueksi. Teoriassa IPCC:n tehtävänä on kerätä paras saatavilla oleva ilmastotiede. IPCC on nimenomaisesti sitoutunut siihen, että sen “raporttien on oltava puolueettomia politiikan suhteen”. Ja IPCC itse myöntää, että se ei suorita omaa tutkimustaan. Sen tehtävänä on tehdä yhteenveto objektiivisesta tieteestä.

Pariisin sopimuksen allekirjoittajavaltiot ovat myös 195 YK:n alaisuudessa koolle kutsuttua maata. Mutta toisin kuin IPCC, Pariisin sopimuksen allekirjoittajat eivät teeskentele olevansa tieteellinen taho. Allekirjoittajat ovat poliittinen elin, ja Pariisin sopimus on puhtaasti poliittinen asiakirja.

Päällekkäisten jäsenyyksien vuoksi ei ole yllätys, että nämä kaksi organisaatiota koordinoivat toimiaan. Tässä prosessissa IPCC:stä on tullut äänekkäin ja ankarin ihmistoiminnan eksistentiaalisen muutoksen puolestapuhuja. IPCC:n tuoreimmassa raportissa yhä useammat punaiset sävyt osoittavat, että maapallo on uhkaava helvetti.

IPCC:n mukaan lisääntyvien hiilidioksidi- ja muiden kuin hiilidioksidipäästöjen, erityisesti metaanin, aiheuttama uhkaava romahdus vaatii välittömiä toimia. Ihmiskunnan on supistettava ja rakennettava uudelleen maailmantalous, mukaan lukien heidän vaatimattomalla terminologiallaan “hallitukset, yksityinen sektori ja kansalaisyhteiskunta”. Jokainen on vastuussa ja jokaisen on osallistuttava.

BKT:tä ei tarvitse vain vähentää, vaan maailman on välittömästi ja jyrkästi vähennettävä fossiilisia polttoaineita. päästöihin perustuvan maailmanlaajuisen maataloustuotannon rajoittaminen, joka ei enää ruoki maailmaa; kuluttaa ja jakaa uudelleen yli 125 biljoonaa dollaria; turvautuminen kalliiseen, epäluotettavaan, huonoon aurinko- ja tuulienergiaan maailmanlaajuisten energiatarpeiden tyydyttämiseksi; ja käytännöllisesti katsoen sivuuttaa ydinenergian, samalla kun “etusijalle asetetaan tasapuolisuus, ilmastooikeudenmukaisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, osallisuus ja oikeudenmukaiset siirtymäprosessit”. Jotta matematiikka toimisi, hallitusten ja yksityisen sektorin on otettava käyttöön globaalissa mittakaavassa olemattomia hiilidioksidin talteenottotekniikoita, joiden kustannuksia ja vaikutuksia ei tunneta.

Tässä ei ole väitettä, etteikö ilmastotiede olisi todellista. Tämä koskee IPCC:n poliittisia valintoja, erityisesti vuoden 2023 kuudennen arvioinninyhteenvetoa poliittisille päättäjille , toisin kuin työryhmänä 1 raportoivat fysiikkatutkijat. Kuten tiedemies Roger Pielke tiivisti , “se ei kuulu IPCC:n toimeksiantoon vaatia toimia tai vaatia kiirettä.”

IPCC:n tehtävänä on seuloa ja tehdä yhteenveto tuhansista monimutkaisista malleista ja tieteellisistä kirjoituksista, jotka tuotetaan vuosittain. Joka tapauksessa ilmastomalli sisältää oletuksia, joita ei ole helppo tiivistää. IPCC:n ratkaisu ryhmittelee mallit viiteen mielivaltaiseen skenaarioon, jotka perustuvat ennustettuun vuoden 2100 lämpenemiseen. IPCC ei missään vaiheessa julista, että yksi skenaarioiden sarja on toista todennäköisempi. Itse asiassa heillä kokoajina ei ole tieteellistä perustaa tällaiselle väitteelle. Näissä skenaarioissa vuosi 2050 ei ole tieteellisesti merkittävä vuosi. Se on yksinkertaisesti piste käyrällä, joka yhdistää nykyisen lämpötilan 2100:n loppupisteeseen.

Päästäkseen vuoteen 2050 ja kiireellisesti IPCC:n on tuotava Pariisin sopimuksen poliittiset havainnot.

Vuonna 2015 Pariisin sopimuksen allekirjoittajavaltiot arvioivat tuolloin tuoreimman IPCC:n raportin, 5th Assessment. Nämä 195 hallituksen edustajaa päättelivät mielivaltaisesti, että “reilusti alle 2 Celsius-asteen” lämpeneminen oli enimmäiskynnys, jonka maapallo voi selviytyä. Mikään IPCC:n viidennessä raportissa ei tue “reilusti alle 2 asteen lämpenemistä” tieteellisenä konsensuksena. IPCC:ltä ei löydy todisteita siitä, että maapallon lämpenemiselle olisi tieteellistä kynnystä, jonka yläpuolella maapallo romahtaa. Erityisen merkityksellistä on se, että Pariisin sopimuksen allekirjoittajat eivät millään tavalla nimenneet vuotta 2050 ilmaston kannalta erityisen tärkeäksi vuodeksi, eikä sillä olisi tieteellisesti merkitystä, jos he olisivat niin. Viidennen arvioinnin jälkeen Pariisin sopimuksen tavoitepäivämäärä on vain “pitkän aikavälin lämpötilatavoite” ja yksi viittaus vuosisadan “toiseen puoliskoon”.

Pariisin sopimuksen allekirjoittajat menivät vielä pidemmälle ja päättivät keisarillisella fiatilla, että lämpötilakohde tarvitsi suojakaiteen, nyt surullisen kuuluisan, loputtomasti toistuvan 1,5 asteen lämpenemisasteen “rajan”. Yleisesti monet ihmiset vannovat, että 1,5 astetta lämpeneminen on tieteellisesti pätevä lausunto ilmaston lämpenemisen rajasta, jonka ylittyessä ilmastokatastrofi seuraa.

On tärkeää huomata, että kaikki IPCC:n tavoitteet, mukaan lukien Pariisin sopimus, alkavat esiteollisesta ajasta 1850-1900. IPCC:n mukaan 1,1 astetta lämpenemistä on jo tapahtunut, mikä tarkoittaa, että nykyinen Pariisin sopimuksen tavoite on vain 0,4 astetta 75 vuoden aikana IPCC 2100 -mallin päivämäärään nähden. Tämä merkitsee huomaamatonta 0,005 asteen vuotuista lämpenemistä – tuskin syy otsikoihin ja katastrofaaliseen romahdukseen. Eikä mitään verrattuna 10 asteen lämpenemiseen, joka havaittiin Maan viimeisen jääkauden välisen lämpimän ajanjakson aikana Siperiassa noin 115 000 – 130 000 vuotta sitten.

Se on sanottava mahdollisimman äänekkäästi. Ilmastonmuutoksen raja 1,5 astetta ei perustu mihinkään IPCC:n havaintoon. Se on 195 poliittisen toimijan mielivaltainen havainto puolustaakseen ei-tieteellistä “reilusti alle 2 astetta” -katastrofia, jonka IPCC siirsi maagisesti vuodesta 2100 vuoteen 2050.

Kuinka IPCC voi kääntää ilmastokelloa taaksepäin 50 vuotta, toisin kuin sen 2100 tiede? IPCC tarjoaa tieteellisen vastauksen poliittiseen kysymykseen tietoisella taikatemillä. Kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä voidaan päästää ennen kuin 1,5 asteen tavoite ylittyy? Ainoa 1,5 asteen lähde on Pariisin sopimus.

IPCC:tä kannattavat ilmastotutkijat vahvistavat, että ilmaston lämpenemisen raja, olipa sitten Pariisin sopimuksen 1,5 astetta tai jokin muu luku, perustuu yksinomaan “arvoarviointeihin ja valintoihin”, ei “ilmastotieteeseen”. (Katso kaavio sivulla 7.) IPCC saa lukijat uskomaan juuri päinvastoin: että ilmaston lämpenemisen raja on asetettu tieteellisesti ja että eri mieltä olevat ovat “tieteen kieltäjiä”. Se on petos, jolla on valtavat seuraukset.

Osoittautuu, että Twenty-fifty on pitkä petos 195 hallituksen ja IPCC:n välillä.

Osana ensimmäisen päivän toimiaan presidentti Trumpin pitäisi jälleen kerran vetää Yhdysvallat pois Pariisin sopimuksesta ja hylätä avoimesti poliittinen IPCC:n kuudes arviointiyhteenveto politiikantekijöille. IPCC:n globaali resepti ei ole tieteellinen, eikä se todellakaan ole hyvänlaatuinen.

Lähde