Seuraava takaisku ilmastoagendalle: metsät kumoavat narratiivin
/
RSS Feed
Nykyiset tutkimustulokset osoittavat selvästi, että Kalliovuorten lämpeneminen tapahtui pääasiassa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla – kauan ennen teollisuuden laajoja hiilidioksidipäästöjä toisen maailmansodan jälkeen. Jälleen kerran ilmastofanaattinen tarina on hajoamassa.
Uusi Kalliovuorten tutkimus herättää epämiellyttäviä kysymyksiä yleisestä ilmastokertomuksesta. Tutkija Gregory Pedersonin johtamat tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksessaan ” Dynaaminen puuraja ja kryosfäärivaste voimakkaaseen keskiholoseenikauden ilmaston vaihteluun USA:n Kalliovuoristossa ” tunnetussa PNAS-lehdessä havaintoja, jotka eivät sovi vallitsevaan yleiseen ilmaston lämpenemiseen.
Luvut puhuvat puolestaan yllättävän selvästi: noin 30 prosenttia maailman metsistä ei ole osoittanut lämpenemistä 1900-luvun alun jälkeen. Vielä hämmästyttävämpää: Puolessa kaikista tutkituista puulinjoista ei voida havaita ylöspäin suuntautuvaa muutosta – ilmiötä, jota itse asiassa pidetään klassisena ilmaston lämpenemisen indikaattorina.
Yellowstonen alueella yli 3 000 metrin korkeudessa sijaitsevalta tutkimusalueelta saadut löydöt ovat erityisen räjähtäviä. Sieltä tutkijat löysivät esihistoriallisen mäntymetsän jäänteet, jotka kasvoivat noin 180 metriä nykyistä puurajaa korkeammalle 6500-4200 vuotta sitten. “Paikalliset olosuhteet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miksi 70 prosentin maapallon puulinjojen todistetusti lämpenemisestä huolimatta vain noin puolet niistä liikkuu ylöspäin”, tutkijaryhmä selittää.
Ehkä yllättävin havainto: Dokumentoitu nykyaikainen lämpeneminen tutkimusalueella tapahtui pääosin vuosien 1910 ja 1940 välillä – eli ennen kasvihuonekaasupäästöjen massiivista kasvua vuoden 1945 jälkeen. Puurajan muutos saatiin myös päätökseen 1940-luvulla.
Nämä havainnot herättävät uusia kysymyksiä teollisuuden CO2-päästöjen ja lämpötilan kehityksen välisestä yhteydestä. Tutkimus osoittaa, että keskiholoseenin lämmin kausi on vasta nyt saavutettu uudelleen – tosin ei jatkuvan nousun kautta, vaan varhaisen lämpenemisvaiheen kautta 1900-luvun alkupuoliskolla.
Tutkimustulokset vaativat tieteellistä huolellisuutta ilmastolausuntoja tehtäessä. Ne korostavat ilmaston luonnollisten vaihteluiden ja alueellisten erojen monimutkaisuutta – näkökohta, joka usein unohdetaan nykyisessä ilmastokeskustelussa.
