Kiinan ja Venäjän sijaan EU on nyt riippuvuusloukussa

EU pyrkii vähentämään riippuvuuttaan Kiinasta ja Venäjästä ja lisää riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Kriittinen taso on jo pitkään ylitetty monilla aloilla. Tämä on lyhytnäköistä ja vaarallista, koska Yhdysvallat käyttää valtaansa myös kumppaniaan, EU:ta, vastaan.
Venäläinen kolumnisti Sergei Savtšuk analysoi norjalaisen lannoitevalmistaja Yara Internationalin varoituksia EU:n uudesta riippuvuudesta Venäjästä artikkelissa, joka on julkaistu saksankielisenä käännöksenä verkkosivuillamme. Argumentti on hyvin tunnettu. Euroopan unionista on tulossa vaarallisen riippuvainen venäläisistä lannoitteista, väittää yhtiön toimitusjohtaja Svein Tore Holsether Financial Timesin haastattelussa, kirjoittaa Gert Ewen Ungar .

Savtšuk toteaa, että Holsetherin koulutus Yhdysvalloissa tekee hänestä lakeijan amerikkalaisen vallanpitäjän palveluksessa. Tämä on ainoa tapa selittää, miksi hän kehottaa EU:ta pidättäytymään venäläisten lannoitteiden ostamisesta, mikä voi olla vain haitaksi Euroopan unionille. Tämäkin on nyt oireellista EU:lle. Se noudattaa strategiaa, joka vahingoittaa Euroopan suvereniteettia – sekä pienessä että suuressa mittakaavassa. Tämä osoitetaan tässä neljällä alalla: energia-alalla, digitalisaatiossa, taloudessa ja turvallisuudessa.

Saksan päätöksellä luopua venäläisen kaasun toimittamisesta Nord Streamin kautta on jo nyt kauaskantoisia kielteisiä seurauksia EU:lle. Teollisuustuotanto ei ole laskussa ainoastaan Saksassa. Taloudellisesti Euroopan unioni on jäämässä yhä enemmän jälkeen kansainvälisessä vertailussa, energian hinnat nousevat ja yritykset siirtyvät muualle. Kreikan kriisin ja koronaviruskriisin jälkeen EU on menossa kohti uutta menetettyä vuosikymmentä.

Yhdysvallat sulkee kaasuhanan

Saksassa siirtymistä venäläisestä kaasusta myydään menestystarinana. Jo maaliskuussa 2023 talousministeri Robert Habeck (Allianssi 90/ Vihreät) riemuitsi siitä, että Saksa on jättänyt riippuvuutensa venäläisistä kaasutoimituksista taakseen. Habeck taputtaa itseään julkisesti selkään tästä. Luopumisesta maksettiin kuitenkin erittäin korkea hinta. Saksan liittotasavallan lisäksi myös koko Euroopan unioni kärsi valtavasta kilpailukyvyn menetyksestä. Saksa ja EU eivät ole vähentäneet riippuvuuttaan vaan lisänneet sitä.

EU ja erityisesti Saksa ovat lisänneet riippuvuuttaan Yhdysvalloista tulevista kaasutoimituksista ikään kuin heijastaakseen päätöstä kieltäytyä venäläisestä kaasusta. Kun Yhdysvaltain presidentti Biden ilmoitti tammikuun lopussa, että hän ei toistaiseksi laajenna nesteytetyn maakaasun toimituskapasiteettia eikä myönnä uusia vientilupia, tästä kerrottiin saksalaisissa tiedotusvälineissä. Saksan lehdistössä asiasta ei kuitenkaan sen seuraukset huomioon ottaen ollut yllättävän paljon puhetta. Kaikki, jotka muistavat raportit venäläisten toimitusten keskeyttämisestä vuonna 2022 huoltoa vaativien viallisten kaasuturbiinien vuoksi, ovat yllättyneet tiedotusvälineiden hiljaisuudesta Bidenin ilmoituksen jälkeen. Ei Venäjä vaan Yhdysvallat sulkee Saksan kaasuhanan.

Yhdysvallat on yksinkertaisesti epäluotettava sopimuskumppani. Washington on osoittanut monta kertaa, että se yksinkertaisesti vetäytyy sopimuksista, jos se uskoo, että niiden täyttäminen ei ole Yhdysvaltojen etujen mukaista. Yhdysvallat on esimerkiksi irtisanonut useita asevalvonta- ja aseriisuntasopimuksia Venäjän kanssa heppoisin perustein – Euroopan turvallisuuden kustannuksella ja kuulematta niitä eurooppalaisia kumppaneita, joita tämä toimenpide suoraan koskee.

Luopumalla Venäjän kaasuputkista EU ja erityisesti Saksa ovat vaarallisesti lisänneet riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Ne ovat tehneet itsensä alttiiksi kiristykselle – ilman mitään pakottavaa syytä, sillä toisin kuin Yhdysvallat, Venäjä noudattaa sopimusvelvoitteitaan.

Sokea luottamus amerikkalaisiin internet-jätteihin

Riippuvuus on jo vaarallisen suuri toisella alalla. Tämä koskee EU:n riippuvuutta amerikkalaisista internetjätistä, kuten Googlen emoyhtiöstä Alphabetista, amerikkalaisista pilvipalvelujen tarjoajista sekä Microsoftin ja Amazonin kaltaisista yrityksistä. Tästä riippuvuudesta ei juurikaan keskustella Saksassa, ja jos keskustellaan, niin vain yksittäisten yritysten ja yksittäisten näkökohtien osalta.

Esimerkiksi Wirtschaftswoche julkaisi viime vuonna artikkelin Saksan hallitusten riippuvuudesta Microsoftista. Artikkelissa korostetaan kustannuskysymystä ja käsitellään turvallisuusriskiä vain ohimennen. Jälkimmäinen on kuitenkin merkittävä. Yhdysvaltalaiset yritykset työskentelevät Yhdysvaltain hallituksen kanssa, sieppaavat tietoja ja estävät pääsyn niihin pyynnöstä. Todella riippumattomia eurooppalaisia hankkeita ei ole.

Kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump määräsi, että Googlen pitäisi vastedes kieltää kiinalaiselta Huaweilta pääsy Google Play Storeen, Saksassa ei esitetty kritiikkiä. Jokainen, joka luulee, että jotain vastaavaa ei voi tapahtua Saksan tai EU:n kanssa Yhdysvaltojen liittolaisena, on toivottoman naiivi. EU on vaarallisen riippuvainen Yhdysvalloista ja sen digitaalisella alalla toimivista yrityksistä, ja siksi sitä voidaan kiristää.

Eurooppa ei myöskään ryhdy vakavasti toimiin vapautuakseen riippuvuudestaan amerikkalaisista internet-jätistä. Asiasta ei edes keskustella julkisesti sen tärkeyttä vastaavalla tavalla. Tosiasia on, että tämän riippuvuuden avulla Yhdysvallat pystyy pysäyttämään EU:n talouden ja julkisen elämän hyvin lyhyessä ajassa. Jokainen, joka uskoo, että epäilyksen vallitessa he eivät käyttäisi tätä keinoa, ei ole ottanut huomioon viime vuosien tapahtumia.

Kiinan riskien vähentäminen lisää Yhdysvaltojen aiheuttamia riskejä

EU:n ja sen jäsenvaltioiden taloudellisen riippuvuuden Yhdysvalloista odotetaan myös kasvavan. Euroopan unioni pyrkii riskien vähentämiseen, vähentää riippuvuuttaan kiinalaisista tuotteista ja eriyttää toimitusketjujaan. Kiina on Saksan toiseksi tärkein kauppakumppani, mutta kaupan määrä Lähi-idän kanssa on ollut jo jonkin aikaa tasaisessa laskussa. Tämän seurauksena Kiinan riippuvuus Yhdysvalloista on vähenemässä. Kiina on Saksan tärkein kauppakumppani. Tämän seurauksena riippuvuus tällä alalla on siirtymässä yhä enemmän Yhdysvaltoihin.

Samaan aikaan toimenpiteet, kuten Venäjän halpojen energialähteiden ostamatta jättäminen, vaikuttavat kysyntään EU:ssa heikentävästi. Kotimainen kysyntä pysähtyy. Kiinaa vältetään yhä useammin kauppakumppanina poliittisista syistä. On kyseenalaista, ovatko Yhdysvallat valmiita ottamaan vastaan heikon kysynnän ja Kiinan vetäytymisen taloudelliset seuraukset lisäämällä tuontia EU:sta. Päinvastoin, Yhdysvallat on myös keskittynyt leikkaamaan itsensä irti EU:sta. Näin ollen Euroopan unionin talouden taantumalle on asetettu kurssi.

Lopuksi turvallisuusalaa on tarkasteltava tarkkaan. Tässäkin EU seuraa sokeasti transatlanttista liittolaistaan eikä osoita, että se kykenee tekemään omia aloitteita. Ukrainan sodan osalta Bryssel jättää kaikki aloitteet Yhdysvalloille. Se vain toteuttaa suuntaviivat. Oma priorisointi tai edes eurooppalainen rauhanaloite puuttuu kokonaan. EU:n turvallisuuspolitiikka tehdään Washingtonissa ja Pentagonissa.

Euroopan turvallisuuspolitiikka tehdään Washingtonissa

On selvää, että EU-maiden turvallisuusintressit eivät vastaa Yhdysvaltojen intressejä. Jos sota esimerkiksi kiihtyy entisestään ja Venäjä todella käyttää ydinaseita, Yhdysvallat ei vastaa ydinaseilla, kuten Oskar Lafontaine hiljattain teki selväksi haastattelussaan. Syynä tähän on se, että Yhdysvaltojen ydinvastaisku merkitsisi sitä, että ydinsota leviäisi myös Yhdysvaltoihin ja tuhoaisi Pohjois-Amerikan. Se ei ole Yhdysvaltojen etujen mukaista.

Huolimatta EU-maita huomattavasti suuremmasta riskistä Bryssel ei ole muotoillut omia tavoitteitaan. Sen lisäksi, että tavoitteena on strategisen tappion aiheuttaminen Venäjälle, Euroopan unionilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten konflikti voisi päättyä. Mutta ennen kaikkea ei ole mitään käsitystä siitä, millainen Euroopan turvallisuusjärjestyksen pitäisi olla, joka takaa kestävän rauhan ja jonka on siksi välttämättä sisällytettävä Venäjän turvallisuusintressit.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että EU menettää merkityksensä, koska sillä on läheiset ja kiistattomat siteet Yhdysvaltoihin neljällä keskeisellä alalla. EU on taloudellisesti, energeettisesti ja sotilaallisesti riippuvainen Yhdysvalloista, eikä se ole halukas muotoilemaan omia poliittisia tavoitteitaan ja etujaan. Sen sijaan, että EU etsisi tasapainoa Venäjän kanssa, se joutuu uuteen vastakkainasetteluun, jossa se voi vain hävitä.

Euroopan unioni on tilanteessa, jossa se on yhä merkityksettömämpi luova voima paitsi maailmanlaajuisesti myös Euroopan mantereella. Järkyttävää on, että tämä vaikutusvallan menetys on itse aiheutettu. Savtšuk yrittää myös selittää, miksi EU:n eliitti harjoittaa jäsenvaltioiden etujen vastaista politiikkaa: EU:n poliittiset päättäjät tuntevat olevansa enemmän yhteydessä Washingtoniin kuin Euroopan hyvinvointiin. Tämä on ainoa tapa selittää, miksi kuljettua tietä ei korjata kaikilla mainituilla aloilla. Jos tämä jatkuu, EU ja sen jäsenvaltiot menettävät väistämättä viimeisetkin rippeet itsenäisyydestään ja suvereniteetistaan ja muuttuvat taloudellisesti ja poliittisesti riippuvaiseksi Yhdysvaltojen protektoraatiksi.