YK:n yleiskokous ja tietoverkkorikollisuuden vastainen sopimus

Yhdistyneiden Kansakuntien tietoverkkorikollisuuden vastaisen yleissopimuksen lopullinen teksti , jonka Yhdistyneiden Kansakuntien tilapäinen komitea hyväksyi viime torstaina, on nyt matkalla YK:n yleiskokoukseen lopullista hyväksyntää varten. Neuvottelujen viimeiset tunnit olivat dramaattisia, kun Iran yritti toistuvasti, joskin epäonnistuneesti, poistaa lähes kaikki lopullisessa tekstissä säilyneet ihmisoikeussuojat, jotka saivat tukea kymmeniltä kansoilta. Vaikka Iranin ponnistelut epäonnistuivat, tuloksena olevalla tekstillä ei ole silti mitään juhlimisen aihetta, sillä se on edelleen täynnä ratkaisemattomia ihmisoikeuskysymyksiä.

Taistelu siirtyy YK:n yleiskokoukseen

YK:n yleiskokous voisi käsitellä sopimusta jo ensi kuussa. Jos se hyväksytään, jäsenvaltioita pyydetään allekirjoittamaan ja ratifioimaan sopimus, mikä prosessi edellyttää usein lainsäädäntökeskusteluja ja äänestystä. Sopimus tulee virallisesti voimaan 90 päivää sen jälkeen, kun vähintään 40 maata on ratifioinut sen.

Tämä tarjoaa meille elintärkeän mahdollisuuden vetäytyä. Meidän on koottava voimakas ja yhtenäinen vastustus ratifiointia vastaan ​​ja vaadittava, että jos sopimusta ratifioidaan, sitä täydennetään vankilla ihmisoikeussuojatoimilla ja vastuuvelvollisuudella. Kansalaisyhteiskunnan, puolustusasianajajien ja tietosuojaviranomaisten on varmistettava, että täytäntöönpanolainsäädäntö noudattaa korkeimpia ihmisoikeusstandardeja – varsinkin jos sopimus on äänetön tai epämääräinen.

Yli kolmen vuoden ajan asianajotyön ajan taistelimme selkeämpien määritelmien , kapeamman soveltamisalan ja vahvemman ihmisoikeussuojan puolesta . Kuitenkin sen sijaan, että se vain helpottaisi yhteistyötä tietoverkkorikollisuuden torjunnassa, tämä sopimus ottaa käyttöön uusia valvontavaltuuksia ja rajat ylittäviä menettelyjä, jotka voivat helpottaa YK:n perustamissopimuksen järjestelmän varjolla tapahtuvaa sortotoimia.

Hämmentävät myönnytykset sopimusneuvotteluissa

Jos yleissopimus ratifioidaan, sen keskeisenä tehtävänä on luoda keino saada oikeusapua sellaisten maiden välillä, joilla ei vielä ole keskinäistä oikeusapua koskevia sopimuksia (MLAT) tai muita yhteistyösopimuksia. Tämä sisältäisi sortohallinnot, joita on saatettu aiemmin estää pyrkimyksessään osallistua rajat ylittävään valvontaan ja tietojen jakamiseen, joissakin tapauksissa siksi, että niiden ihmisoikeusrekisterit ovat jättäneet heidät MLAT-sopimusten ulkopuolelle. Maille, joilla on jo MLAT-sopimukset, uuden sopimuksen rajat ylittävää yhteistyötä koskevat määräykset voivat tarjota lisätyökaluja avun saamiseksi.

Silmiinpistävä malli koko yleissopimuksessa, sellaisena kuin se on hyväksytty, on liikkumavara, jonka se antaa valtioille päättää, vaativatko ne ihmisoikeussuojat vai eivät; lähes kaikki yksityiskohdat siitä, kuinka ihmisoikeuksien suojelua pannaan täytäntöön, on jätetty kansallisen lainsäädännön vastuulle. Esimerkiksi monien rikosten soveltamisala ja määritelmä “saattaa” sisältää tai ei välttämättä sisällä tiettyjä suojaelementtejä. Lisäksi valtioiden ei tarvitse hylätä muiden valtioiden pyyntöjä auttaa tutkimaan tekoja, jotka eivät ole rikoksia niiden kansallisen lainsäädännön mukaan; he voivat sen sijaan tehdä yhteistyötä kyseisten pyyntöjen kanssa. He voivat kieltäytyä avustamasta valvontapyynnöissä, jotka näyttävät olevan tekosyitä vainolle, mutta sopimus antaa heille myös mahdollisuuden auttaa.

Tämä kuvio jatkuu. Esimerkiksi tietoverkkorikosten määritelmät – jotka voivat koskea vilpittömässä mielessä tietoturvatutkimusta ja tiettyä journalistista toimintaa – antavat valtioille mahdollisuuden valita, pitääkö teon sisällyttää tiettyihin seikkoihin, ennen kuin teko katsotaan rikokseksi, esimerkiksi se, että rikos tehtiin vilpittömässä tarkoituksessa tai se aiheutti vakavaa vahinkoa. Valitettavasti nämä elementit ovat valinnaisia, ei pakollisia.

Vastaavasti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa materiaalia koskevat säännökset antavat valtioille mahdollisuuden – mutta ei vaatimusta – kaventaa kriminalisoitua sisältöä siten, että se keskittyy vain tiedotusvälineisiin, jotka kuvaavat todellista vahinkoa todelliselle lapselle. Valtioiden vaatiminen näin varmistaisi, että tieteellistä, taiteellista tai koulutusmateriaalia ei kohdenneta väärin ja että alaikäisten välinen yhteisymmärrys, ikään sopiva vaihto jää kriminalisoinnin ulkopuolelle.

Valtioille yleissopimuksen nojalla annettu laaja harkintavalta oli todennäköisesti tarkoituksellinen kompromissi, jolla saavutettiin sopimus maista, joissa ihmisoikeuksien suojelun taso vaihtelee. Mutta vaikka se sallii valtioiden, joilla on vahva suojaus, pitää ne, se sallii myös valtioiden, joilla on heikompi suoja, pitää omansa. Vaikka neuvottelijat olivat ylpeitä tästä kompromissista, me näemme sen ihmisoikeuksiemme vaihtamisena konsensuksen aikaansaamiseksi ja neuvottelujen päätökseen saattamiseksi.

Nämä yleissopimuksessa olevat lukuisat vaihtoehdot ovat myös pettymys, koska ne syrjäyttivät sen, mikä olisi ollut parempi: kansallisten lakiensa suojan edistäminen normatiiviseksi maailmanlaajuisesti ja muiden valtioiden rohkaiseminen tai vaatiminen hyväksymään ne.

Valtioiden oikeuksien halveksunnan paljastaminen

Iranin viimeiset yritykset poistaa ihmisoikeussuoja sopimuksesta olivat selvä osoitus edessä olevista haasteista. Viimeisessä keskustelussa Iran ehdotti säännösten poistamista, jotka antaisivat valtioille mahdollisuuden hylätä kansainväliset henkilötietopyynnöt, jos on olemassa poliittisten mielipiteiden, rodun, etnisen taustan tai muiden tekijöiden perusteella vainon vaara. Huolimatta huolestuttavista vaikutuksistaan ​​ehdotus sai 25 kannatusta sellaisilta mailta kuin Intia, Kuuba, Kiina, Valko-Venäjä, Korea, Nicaragua, Nigeria, Venäjä ja Venezuela.

Tämä oli vain yksi Iranin ehdotusten sarjasta tiettyjen ihmisoikeuksien tai menettelyllisten suojan poistamiseksi sopimuksesta viime hetkellä. Iran pyysi myös äänestystä sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan, yleisen ihmisoikeuslausekkeen poistamisesta, jossa todetaan nimenomaisesti, että mitään yleissopimuksessa ei pitäisi tulkita sallivan ihmisoikeuksien tai perusvapauksien tukahduttamisen, sekä 24 artiklan, joka vahvistetaan ehdot ja takeet – olennaiset tarkastukset ja tasapainot – kotimaisille ja rajat ylittäville valvontavaltuuksille.

23 maata, mukaan lukien Jordania, Intia ja Sudan, äänestivät 6 artiklan 2 kohdan poistamisen puolesta, ja 26 maata, kuten Kiina, Uganda ja Turkki, äänesti tyhjää. Tämä tarkoittaa, että yhteensä 49 maata joko tuki tai päätti olla vastustamatta tämän kriittisen lausekkeen poistamista, mikä osoittaa merkittävän eron kansainvälisen yhteisön sitoutumisessa perusvapauksien suojeluun. Ja 11 maata äänesti 24 artiklan poistamisen puolesta 23:n pidättyessä äänestämästä.

Nämä ja muut Iranin ehdotukset olisivat poistaneet sopimuksesta lähes kaikki viittaukset ihmisoikeuksiin, poistaneet sopimukselta sen aineellisen ihmisoikeussuojan ja vaikuttaneet sekä kansalliseen lainsäädäntöön että kansainväliseen yhteistyöhön. Jäljelle jäisi vain johdanto-osa ja yleislauseke, jossa todetaan: “Sopimusvaltiot varmistaa, että heidän tämän yleissopimuksen mukaisten velvoitteidensa täytäntöönpano on johdonmukaista kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön mukaisten velvoitteidensa kanssa.”

Sopimuksen väärinkäytön lisäriskit

Riski, että sopimusvaltuuksia voidaan käyttää väärin ihmisten vainoamiseen, on todellinen ja kiireellinen. Vielä huolestuttavampaa on, että jotkin valtiot ovat yrittäneet ilmoittaa (ilmoittamalla tulevasta “varauksesta”), etteivät ne aio noudattaa artiklaa 6.2 (yleinen ihmisoikeuslauseke), 24 artiklaa (kotimaisen ja rajat ylittävän vakoilun ehdot ja takeet) avunanto) ja 40 artiklan 22 kohta, joka koskee ihmisoikeuksiin perustuvia syitä kieltäytyä keskinäisestä oikeusavusta huolimatta niiden keskeisestä roolista perustamissopimuksessa. Tällaiset varaukset olisi kiellettävä. Kansainvälisen oikeuden komission oppaan ” Opas käytäntöjä sopimusvaraumiin ” mukaan varaus on kielletty, jos se on ristiriidassa sopimuksen tarkoituksen ja tarkoituksen kanssa. Vaikka ihmisoikeussuojat eivät olekaan riittävän vahvoja, ne ovat perussopimuksen olennaisia ​​osia, ja näitä takeita heikentäviä varauksia voidaan pitää sopimuksen tavoitteen ja tarkoituksen vastaisina.

Lisäksi oppaassa todetaan, että varaumat eivät saisi vaikuttaa olennaisiin osiin, jotka ovat välttämättömiä sopimuksen yleisen sisällön kannalta, ja jos ne vaikuttavat, ne heikentävät itse sopimuksen olemassaoloa . Siksi varaumien salliminen ihmisoikeustakeiden suhteen voi paitsi heikentää sopimuksen eheyttä, myös kyseenalaistaa sen oikeudelliset ja moraaliset perustat.

Kaikki sopimusprosessin suojatoimiin kohdistuvat hyökkäykset herättävät erityistä huolta, kun ulkomaiset hallitukset käyttävät sopimusvaltuuksia vaatiakseen tietoja yhdysvaltalaisilta yrityksiltä, ​​joiden pitäisi voida luottaa Yhdysvaltain lainsäädäntöön sisältyviin vahvoihin standardeihin. Jos normeista ja suojatoimista tehtiin valinnaisia, voimme olettaa, että monet valtiot päättävät luopua niistä.

Lisää rikoksia takaisin sisään?

Neuvottelujen aikana useat valtuuskunnat ilmaisivat huolensa siitä, että yleissopimuksen soveltamisala ei kata riittävästi rikoksia, erityisesti sananvapauteen ja verkkosisältöön liittyviä rikoksia. Venäjä, Kiina, Nigeria, Egypti, Iran ja Pakistan kannattivat laajempaa kriminalisointia, mukaan lukien rikokset, kuten väkivaltaan yllyttäminen ja uskonnollisten arvojen häpäiseminen. Sitä vastoin EU, Yhdysvallat ja Costa Rica kannattivat sopimusta, joka keskittyy yksinomaan tietokoneisiin liittyviin rikoksiin, kuten tietokonejärjestelmiin kohdistuviin hyökkäyksiin, ja joihinkin tietoverkkorikoksiin, kuten lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan materiaaliin (CSAM) ja hoitoon.

Voimakkaasta vastustuksesta huolimatta Venäjä, Kiina ja muut valtiot etenivät onnistuneesti neuvotteluja lisärikosten lisäpöytäkirjasta jo ennen kuin ydinsopimus on ratifioitu ja tullut voimaan. Tämä liike on erityisen huolestuttava, koska se jättää ratkaisematta kriittisen kysymyksen siitä, mikä on rikos – tikittävä aikapommi, joka voi johtaa lisäkiistoihin.

Lopullisen sopimuksen mukaan sopimuksen voimaantulo edellyttää 40 ratifiointia ja 60 uusien pöytäkirjojen voimaantuloa. Vaikka päämääränä on edelleen yksimielisyys, pöytäkirja voidaan silti hyväksyä läsnä olevien maiden kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä, jos siihen ei päästä.

Sopimusneuvottelut ovat pettymys, mutta kansalaisyhteiskunta ja ihmisoikeuksien puolustajat voivat yhdistyä taistellakseen ratifiointia vastaan ​​ja varmistaakseen, että nämä puutteelliset määräykset eivät heikennä ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa.

Lähde: EFF