15-minuutin kaupungit – “Lukitse paikalleen suurin osa ihmiskunnasta”

Oletettavasti täysin innovatiiviset ja vallankumoukselliset hankkeet, jotka tänään julkistetaan osana entistä rohkeampaa ja uudempaa maailmaa, eivät ole vain olleet jo olemassa, vaan ne on aiemmissa vaiheissa tuhottu ja hävitetty raivokkaasti, koska ne ovat olleet tarpeettomia esteitä edistyksen tiellä.

Kuka todella räjäytti julkisen liikenteen?

Samat ihmiset, jotka nykyään kieltävät meitä käyttämästä yksityisautoja, rajoittivat ja poistivat aiemmin tehokkaasti julkisen liikenteen. Kaupallistamisen ja yksityistämisen kohteeksi joutuneet bussi- ja junayhteydet lakkasivat toimimasta julkisina palveluina, mikä käytännössä pakotti ihmiset siirtymään omiin autoihinsa, mitä autoteollisuus iloitsi.

Nyt on polkupyörä- ja mopovalmistajien aika ottaa osansa kertymästä, mutta meidän on uskottava, että tämä nimenomainen teollisuudenala perustuu hippikoalakarhujen vapaaehtoisiin osuuskuntiin eikä ole samanlaista liiketoimintaa kuin muut, joilla on yhtä suuret lobbaajarahastot ja pääsy valtuutettujen ja pormestareiden lompakoihin. Valitettavasti kuljettajien metsästys ei automaattisesti elvytä bussi- ja rautatielinjoja.

Kaupunkien tukkimiseen ei liity julkisen liikenteen jälleenrakentamista, päinvastoin, itse asiassa se usein myös estyy, koska yksikään bussi tai raitiovaunu ei lennä näiden tyhjien betonihehtaarien yli, jotka on luotu kaupunkien keskustoihin ilman autoja, mutta myös ilman ihmisiä. Todellisena tarkoituksena ei ole korvata yhtä liikennemuotoa toisella, vaan itse asiassa pysäyttää suurin osa ihmiskunnasta.

Kasvissyöjät

Nyt Itä-Euroopassa on paljon arvostelijoita, jotka kritisoivat kaupunkien keskustojen muutosta, joka alkoi juuri vuoden 1990 jälkeen ja kiihtyi EU:hun liittymisen myötä. Hyvä on, mutta kuka helvetti on muuttanut nämä kaupunginosat kivi- ja betoniaavikoiksi? Kuka kitki puita ja pensaita, jotka kasvoivat vuosikausia kunnallisilla aukioilla, “koska pummeja saattaa hengailla siellä”?

Kuka halusi niiden olevan nykyaikaisia ja eurooppalaisia, koska eivät varmasti paikalliset, vaan sama eliitti, joka nyt teeskentelee olevansa niin lähellä luontoa ja vihreää mieltymystä? He tuhosivat sukupolvien ajan olemassa olleen vehreyden, ja nyt he väittävät keksineensä vihreät aukiot ja nurmikot! Ja jälleen kerran, vanha ja luonnollinen viherkasvi häiritsee, mutta puita on istutettava ruukuissa keskelle katuja, kuten tehtiin miljoonien punnan edestä Yhdistyneen kuningaskunnan kaupungissa pandemian aikana. Itse asiassa kyse on sosiaalisesta suunnittelusta, ei ekologiasta ja ympäristöystävällisestä kaupunkisuunnittelusta.

Meillä oli jo vihreitä, ystävällisiä naapurustoyksiköitä

Viime aikoina muodissa ollut visio “15 minuutin kaupungeista” on samalla tavoin vieraannuttava. Sen asukkaat voivat ehkä käydä juomassa soijalatten jalan, mutta barista, joka valmistaa sen heille, ja siivooja, joka huolehtii heidän asuntojensa sotkuista, joutuvat matkustamaan tuntikausia kolmella sähköbussikuljetuksella näihin modernin, vihreän ja rohkean onnellisuuden keitaisiin. Lisäksi ajatus itsessään ei liity lainkaan eurooppalaiseen kaupunkisuunnitteluun, sillä se on reaktio amerikkalaisten kaupunkien ongelmiin, jotka lähes sadan vuoden ajan oli jaettu tiukasti toisistaan erillisiin asuin-, liike-, teollisuus- ja viihdealueisiin, mikä johti tarpeeseen liikkua yhä kauempana raskaassa liikenteessä ja rajoittavassa maantiesäännöstössä.

Samaan aikaan tilanne vanhalla mantereella, myös sen itäosassa, oli täysin erilainen. Lisäksi analogisia käsitteitä oli jo toteutettu, ja se oli juuri silloin, kun amerikkalaiset alkoivat sulkeutua esikaupunkeihinsa. Eurooppalaiset kaupungit ovat täynnä malliasuntoja (“Neighbourhood Units”), joita on rakennettu 1930-luvulta lähtien, ja Itä-Euroopassa erityisesti 1970-luvulla. Tällaisten (usein keskitetysti rakennettujen) sektorien keskellä oli sekatavarakauppoja, palvelupisteitä, yhteisö- ja toimintakeskuksia, kouluja, päiväkoteja, terveyskeskuksia, apteekkeja, kirkkoja jne. Lyhyesti sanottuna siellä on ollut kaikkea sitä, mitä on pidetty tarpeellisena, jotta paikallisyhteisön ei tarvitsisi muuttaa kaupungin keskustaan. Tällaiset kaupunginosat on usein suunniteltu autoille suljetuiksi alueiksi, joiden reuna-alueilla on kulkuväyliä, pysäköintialueita ja autotalleja.

Lännessä kuitenkin rahoituksen ja sääntelyn purkamisen edetessä eli 1980-luvulta alkaen ja Itä-Euroopassa vuoden 1990 jälkeen huolehdittiin siitä, että nämä alueet rappeutuivat, muuttuivat inhottaviksi ja kaupallistuivat erityisen paljon. Kirjastoja ja toimintakeskuksia suljettiin, paikalliset kaupat eivät kestäneet hypermarkettien ja ostoskeskusten kilpailua, ja paikallinen gastronomia väistyi ensin pikaruokaketjujen ja nyt jakeluliikkeiden tieltä.

Jopa kouluja on suljettu ja purettu suurten koulutuskonglomeraattien luomiseksi, jotka sijaitsevat kaukana asuinpaikoista ja opettavat lapsia ensin seisomaan liikenneruuhkissa päästäkseen sinne. Eivät taaskaan tietämättömät, keskiaikaiset, perinteiset fasistit näin tehneet. Se on ollut edistyksen työtä, joka lännessä liittyy Reaganomiikan ja Thatcherismin voittoon ja idässä antikommunismin ja syrjäytymisen voittoon. Nykyään ideologisesti motivoituneet kaupunkisuunnittelijat ovat innokkaita leikkimään “mukavan paikkakunnan ja tutun naisen lähikaupan” kaipuulla. Miksi he ovat sitten tuhonneet sen, kun meillä oli se jo olemassa?!

Nämä jo menestyksekkäästi olemassa olevat 15 minuutin kaupungit on murskattu joko “kommunismin jäänteinä” tai “valtion ylisuojelevuuden tarpeettomina elementteinä”, ja nyt sama, 100 vuotta vanha Clarence Perryn käsite esitetään nollakasvun maailman suurena löytönä. Vain nykyisissä on vielä yksi pieni parannus: ne ovat SULJETTUJA. Todella suljettuja, yksittäisten vyöhykkeiden sisäänpääsyrajoitukset ja maalaisjärjen mukainen mukavuus on korvattu kieltojärjestelmällä, kuten tapahtui esimerkillisesti Oxfordissa ja Sheffieldissä, ja mitä meitä kaikkia luultavasti odotetaan ajan mittaan.

Jotkut naiivit ihmiset jäävät kuitenkin jälleen ansaan. “Voi sentään, rotankilpailu on ohi, elämme taas paikallisesti!”, he toistelevat päättömästi, ikään kuin globaali yhteiskuntasuunnittelu olisi tuonut mukanaan jotain muuta kuin lisää sortoa, lisääntynyttä valvontaa ja tehostettua hyväksikäyttöä ylimmän prosentin edun nimissä. Hei, putositko juuri Marsista? Missä olet ollut viimeiset kolme vuotta, etkö ole huomannut, että meitä on jo testattu menestyksekkäästi siinä, miten meidät sammutetaan? Ettekö näe eroa paikallisen naapuruston, josta ei tarvitse lähteä, ja sen välillä, josta ei saa lähteä? Eikö teillä ole mitään mielleyhtymiä maailmasta, jossa autonne voidaan lukita ulkopuolelta, talonne energia voidaan etäältä estää ja koko sektori, johon olette määrätty, voidaan eristää? Olette oikeassa, rottajuoksu on ohi, rottalaboratoriot riittävät järjestelmän selviytymiseen.

Eloiden kaupungit ja morlockien palvelut 

COVIDin lukitukset harjoittelivat todellisuutta, jossa kaupungit ja kokonaiset maat suljetaan kokonaan. Koska emme silloin protestoineet, älkäämme ihmetelkö, että testi vuodesta 2020-22 on nyt muuttumassa järjestelmäksi: pysyvä poikkeustila, hyvä alku liikenteessä, tai pikemminkin sen puutteessa, sekä asumisessa. Tämä visio tulee suoraan Elojen ja Morlockien tarinoista, ja on helppo arvata, kumpaan ryhmään useimmat meistä kuuluvat.

No, toisaalta ei kannata murehtia liikaa. Kyseessä voi olla vain 15 minuutin käyrän litistäminen…

Lähde: ActivistPost.com