EU jatkaa kiistelyä muuttoliikkeestä – ja vastatuuli voimistuu

Vuodesta 2015 lähtien maahanmuuttokysymys on huolestuttanut EU:ta. Joukkopako maailman alueilta, joilla Eurooppa edistää kriisejä, näki eliittien ja talouden mahdollisuutena saada halpaa työvoimaa. Tavalliset kansalaiset kamppailevat kuitenkin sosiaalisten seurausten kanssa ja osoittavat mielipiteensä tästä politiikasta äänestysurnilla.

Lähes vuosikymmenen ajan maahanmuutto on ollut yksi kiistanalaisimmista kysymyksistä EU:n 27 jäsenvaltiossa. Aihe oli Brysselissä 17. lokakuuta kokoontuneen Eurooppa-neuvoston asialistalla. Jälleen kerran etulinjassa olevat maat, erityisesti Välimeren maat, ovat asettaneet itsensä vastakkain niitä maita vastaan, joita he syyttävät haluttomuudesta kantaa riittävästi “taakkaa”, kirjoittaa Pierre Levy .

EU-maiden alueelle laittomien maahantulojen määrä saavutti massiivisen huippunsa vuosina 2015–2016. Vaikka määrät ovat vähentyneet, virtaukset ovat edelleen valtavia. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Euroopan unioniin matkusti 166 000 laitonta pakolaista. Mikä tärkeintä, “populistiksi” tai “äärioikeistoksi” luokiteltujen puolueiden nousu on rohkaissut kovimpia hallituksia niiden retoriikassa ja painostanut monia muita hallituksia. Jopa jotkut, jotka pitivät maahanmuuttoa “mahdollisuutena”, ovat joutuneet muuttamaan säveleään.

Italian hallituksen päämies Giorgia Meloni (usein nimitetty “uusfasistiksi”), joka nauttii tällä hetkellä suurta suosiota maassaan, on virassa. Kaksi hallitusta, Unkarin ja Alankomaiden hallitus, ovat puolestaan ​​vaatineet vapautusta EU:n jäsenmaiden välisistä “solidaarisuussäännöistä”, mikä vaatisi epätodennäköistä muutosta perussopimuksiin.

Puolan pääministeri Donald Tusk puolestaan ​​ilmoitti keskeyttävänsä väliaikaisesti turvapaikkahakemusten käsittelyn maansa itärajalla EU-lain vastaisesti. Järkytys oli sitäkin suurempi, koska sama Donald Tusk, entinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, oli voittanut nationalistiset vastustajansa lokakuun 2023 vaaleissa, mikä näytti osoituksena Varsovan paluusta erittäin mukautuvalle kurssille kohti Brysseliä.

Tusk perusteli päätöstään viittaamalla tuhansiin pakolaisiin, jotka hän syyttää Venäjän ja Valko-Venäjän lähettämisestä Puolaan horjuttamaan maan vakautta. Hän sai tukea Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta, jotka olivat tehneet vastaavan päätöksen muutama kuukausi aiemmin. Kolme Baltian maata ovat samalla sivulla. Kaksikymmentäseitsemän vapautti puolalaiset “Moskovan hybridihyökkäyksiä vastaan” taistelemisen nimissä.

Tiukimpia kantoja muuttoliikekysymyksissä eivät omaksu vain oikeistolaisiksi luokitellut hallitukset. Tanskan hallituksen päämies on sosiaalidemokraatti. Häntä tuki erityisesti Saksan liittokansleri, joka kuuluu samaan poliittiseen perheeseen: Saksa otti syyskuussa uudelleen käyttöön mielivaltaiset tarkastukset kaikilla rajoillaan, mikä on vastoin “Schengen-alueen” henkeä, niin sanottua liikkumisvapautta. Syynä oli elokuussa maasta lähtemään joutuneen pakolaisen tappava hyökkäys Solingenissa ja tämän tapahtuman vaikutus aluevaaleihin, jotka olivat tuhoisat hallitsevalle koalitiolle.

Ikään kuin erojen poistamiseksi huippukokouksen päätelmissä “muistutetaan, että muuttoliike on eurooppalainen haaste, joka vaatii eurooppalaista vastausta”. Neuvosto korostaa myös, että “EU:n hyväksymän lainsäädännön täytäntöönpano ja nykyisen lainsäädännön soveltaminen ovat tärkeitä, jotta nykyisiin haasteisiin voidaan vastata parhaiten.”

Teksti viittaa “turvapaikka- ja maahanmuuttosopimukseen”, jonka EU hyväksyi tuskallisesti toukokuussa 2024 Unkarin ja Puolan ääniä vastaan ​​sen jälkeen, kun komissio oli ehdottanut sitä vuonna 2020. Niin sanotussa sopimuksessa määrätään EU:n alueella (mutta lähellä sen ulkorajoja) suljetuista keskuksista, joissa uudet saapujat pidetään ja heidän turvapaikkahakemuksensa käsitellään. Siinä määrätään nopeutettuja seulontamenettelyjä henkilöille, joilla on vähän mahdollisuuksia saada hakemuksensa hyväksytyksi. Se myös organisoi “eurooppalaista solidaarisuutta” vaatimalla kaikkia maita hyväksymään saapumiskiintiöitä – tai muuten maksamaan korvauksia.

Periaate, jonka mukaan maahanmuuttaja ensimmäisenä saapuu, on vastuussa hänen hakemuksensa vastaanottamisesta ja käsittelystä, ei kuitenkaan muutu. Varsinkin Italia ja Kreikka arvostelevat tätä sääntöä, kun taas muut maat, kuten Saksa, haluavat edelleen lähettää maasta toiseen matkustaneita siirtolaisia ​​takaisin ensimmäiseen saapumismaahan.

Jotkut pääkaupungit, kuten Madrid, Berliini ja Pariisi, haluavat aikaistaa sopimuksen täytäntöönpanoa vuoteen 2025, joka on teoriassa vuodelle 2026. Toiset kuitenkin epäröivät. Ja viisitoista hallitusta oli lähettänyt komission puheenjohtajalle kirjeen ennen huippukokousta, jossa hän pyysi häntä lisäämään sopimukseen “innovatiivisia ratkaisuja”. Ursula von der Leyen puolestaan ​​kääntyi 27 jäsenvaltion valtion- ja hallitusten päämiesten puoleen tukeakseen tätä pyyntöä.

Näiden “innovatiivisten ratkaisujen” tarkoituksena on perustaa turvapaikkahakemusten käsittelykeskuksia EU:n ulkopuolisiin maihin. Ja myös EU:n ulkopuolisia keskuksia, joihin hylätyt turvapaikanhakijat karkotetaan. Yksi EU:n 27 jäsenvaltion ongelmista on se, että hylättyjen turvapaikanhakijoiden palauttaminen lähtömaihinsa on vaikeaa, koska nämä maat ottavat harvoin takaisin kansalaisiaan.

Vuonna 2008 hyväksytty palauttamisdirektiivi on kyseenalaistettu monissa pääkaupungeissa, myös Pariisissa, koska se asettaa liikaa esteitä pakkopalautukselle. Sen kiristäminen, joka epäonnistui vuonna 2018 juridisista syistä, on nyt taas asialistalla.

Giorgia Meloni esittelee maansa roolimallina tässä suhteessa. Se on juuri ottanut käyttöön tiettyjen turvapaikkahakemusten käsittelyn “ulkoistamisen”. Välimereltä pelastuneiden pakolaisten jättäessä nämä turvapaikanhakijat lähetetään Rooman Albaniaan perustamiin keskuksiin. Tätä koskeva sopimus allekirjoitettiin hiljattain Albanian hallitusjohtajan, sosialisti Edi Raman kanssa. Se on kuitenkin alkanut vaikeasti, sillä Italian oikeus on juuri kieltänyt ensimmäiset siirrot.

Mutta se on herättänyt kiinnostuksen rouva Von der Leyenissä ja kymmenissä EU:n hallitusten johtajissa. He – mukaan lukien unkarilainen Viktor Orbán, puolalainen Donald Tusk, alankomaalainen Dick Schoof, kreikkalainen Kyriakos Mitsotakis, tanskalainen Mette Frederiksen ja itävaltalainen Karl Nehammer komission puheenjohtajan tukemana – pitivät 27 jäsenvaltion tarpeellisena tavata. kameroiden edessä. Tämä tyrmistyttää suuresti ranskalais-saksalaista tandemia, joka vasta äskettäin ylpeili olevansa EU:n väistämätön liikkeellepaneva voima.

Olaf Scholz, Emmanuel Macron, mutta myös espanjalainen Pedro Sánchez ja belgialainen Alexander De Croo ovat kritisoineet kauttakulkuleirien ulkoistamisen periaatetta. He väittävät, että komissio hylkäsi tällaisen näkökulman vuonna 2018. Erityisesti ei ole varmaa, että kolmannet maat, jotka vapaaehtoisesti suostuvat perustamaan tällaisia ​​keskuksia, vaativat kärsimättömästi tämän toimenpiteen täytäntöönpanoa. Tästä syystä tätä suunnitelmaa ei ole toteutettu ainakaan toistaiseksi.

Mutta rouva Melonilla on toinen ajatus: neuvotella sopimukset kolmansien maiden kanssa, jotka saisivat rahaa kehittämiseensä vastineeksi tiukasta lähtövalvonnasta. Näin ollen maahanmuuttoa Eurooppaan rajoitettaisiin lähteellä, toisaalta poliisitoimilla, mutta myös vähentämällä muuttohalua maata kehittämällä.

Ensimmäiset tätä koskevat sopimukset on jo allekirjoitettu Tunisian, Egyptin ja Mauritanian kanssa. Tietysti upeat menestykset ovat vielä kaukana. Mutta ennen kaikkea EU:n jäsenvaltioilla on hyvin erilainen historia ja hyvin erilaiset intressit. 27:n integrointi on este tässä suhteessa.

Mutta jos yksittäiset jäsenvaltiot omaksuisivat tämän lähestymistavan koko EU:n sijaan, sillä olisi se etu, että se tuo esiin yhden massamaahanmuuton syistä. Koska kukaan – paitsi ehkä globalisoituneen eliitin jälkeläiset, jotka haluavat opiskella ensin Bostonissa, sitten Singaporessa ja sitten Sydneyssä – ei jätä maataan, perhettään ja kulttuuriaan kevyesti.

Muuttoliikkeellä on kaksi pääsyytä: kurjuus ja sodat. Osana länttä, joka haluaa säilyttää valta-asemansa maailmassa, EU kantaa raskaan vastuun pääomien, tavaroiden ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen perustuvan globalisaation aiheuttamasta skandaalimaisesta maailmanlaajuisesta eriarvoisuudesta.

Mitä sodille tulee, EU-maat ovat Washingtonin kannattajina myötävaikuttaneet Afganistanin hyökkäykseen ja kaksikymmentä vuotta kestäneeseen miehitykseen, Syyrian epävakauteen tai Libyan hajoamiseen – jälkimmäisessä tapauksessa tuhoten vahvan muurin, joka aikoinaan esti etelä–pohjoinen muuttokäytävän.

Ja maahanmuutolla on itse asiassa kolmas syy: suurten eurooppalaisten yritysten kiinnostus suureen, halvaan ja tottelevaiseen työvoimaan. Nämä yritykset hyötyvät palkkapaineista ja ovat toistuvasti mainostaneet työntekijöiden virtaa Eurooppaan. He ovat lobbannut toimenpiteitä “laillisten” muuttovirtojen rohkaisemiseksi.

Kun Angela Merkel tervehti siirtolaisten saapumista vuosina 2015-2016 sanoilla “Wir buy das”, Daimlerin johtaja iloitsi, että tulokkaat voisivat “tulea perustaksi seuraavalle Saksan talousihmeelle”…

Muutamaa vaalitappiota myöhemmin jotkut poliitikot punnitsevat poliittisia seurauksia. Vähän ennen huippukokouksen avausta Tanskan hallituksen päämies puhui “maahanmuuttokonfliktista tavallisten ihmisten ja politiikan välillä monissa Euroopan maissa”.

Eurooppa-neuvoston päätelmien perusteella muuttoliikeongelma aiheuttaa päänsärkyä 27 jäsenvaltiolle vielä pitkään.

Lähde