No niin, otetaanpa käsittelyyn uusin Kapteeni Amerikka -raina, tuo Hollywoodin loputtoman rahastusautomaatin viimeisin pieraisu, joka kantaa nimeä… mikä se nyt olikaan? Ai joo, Captain America: Brave New World vai jotain yhtä latteaa ja unohdettavaa. Tämä elokuva on kuin väsynyt supersankarikahvinkeitin: se lupailee jotain piristävää, mutta lopputulos on vain kitkerää, ylikuumennettua litkua, joka jättää suuhun pahan maun.
Aloitetaanpa päähahmosta, Sam Wilsonista, joka on nyt virallisesti Kapteeni Amerikka. Anthony Mackie yrittää parhaansa kantaa kilpeä, mutta voi luoja, se näyttää siltä kuin hän olisi eksynyt väärään cosplay-tapahtumaan. Steve Rogersin ikoninen charmikkuus ja moraalinen selkäranka on vaihdettu johonkin, joka muistuttaa enemmän keskinkertaista TED Talk -puhujaa motivaatiopuheineen. “Hei, me voidaan tehdä tämä yhdessä, koska… tiimityö!” – kiitos, Sam, tarvitsin juuri muistutuksen siitä, miksi en katso työpaikan PowerPoint-esityksiä vapaa-ajallani.
Sitten juoni. Tai no, kutsutaan sitä “juoneksi”, jos sillä tarkoitetaan sekavaa soppaa, jossa pahikset – tässä tapauksessa joku geneerisistä geneetikoista, Harrison Ford änkyttämässä punakallomaisena roistona – yrittävät jotain epäselvää maailmanvalloitusta, koska… miksipä ei? Ford näyttää siltä, että hänet on raahattu mukaan vastentahtoisesti, ja hänen karjumisensa Thunderbolt Rossina kuulostaa enemmän siltä kuin hän tilaisi kahvia huonolla tuulella kuin uhkaisi planeettaa. Dialogi on kuin suoraan ChatGPT:n ensimmäisestä luonnoksesta: “Meidän täytyy pysäyttää heidät, Sam!” “Totta, koska vapaus!” Voi, miten syvällistä.
Toimintakohtaukset? No, ne ovat juuri sitä, mitä odotat Marvelin liukuhihnalta: CGI-ilotulitusta, joka näyttää siltä kuin joku unohti renderöidä puolet efekteistä. Kapteeni heittelee kilpeään kuin frisbeetä koirapuistossa, ja joka kerta kun se kimpoaa seinästä, odotin, että joku huutaa “hieno heitto, bro!” Taistelukoreografiat ovat niin ennalta-arvattavia, että kerkesin hakea lisää popcornia ja palata takaisin ilman, että missasin mitään oleellista. Ja ne lentävät alukset – koska tietenkään ei tehdä supersankarileffaa ilman, että taivaalla räjähtelee jotain täysin tarpeetonta.
Sivuhahmot ovat yhtä unohtuvat kuin eilisen lounas. Liv Tylerin paluu Betty Rossina on kuin kiusallinen luokkakokous: “Ai säkin oot täällä, okei…” Ja sitten on se pakollinen “kovis naisagentti” – oletteko huomanneet, että Marvelilla on näitä varastossa kuin halpoja Halloween-asuja? Hän murahtelee pari kertaa ja heiluttaa asetta, mutta kukaan ei jaksa välittää.
Loppuhuipennus on tietysti mahtipontinen sekasotku, jossa Sam pitää puheen siitä, miten “meissä kaikissa on sankari” tai jotain yhtä kliseistä. Silmät pyörivät päässä niin kovaa, että melkein putosin tuolilta. Ja hei, yllätytäänkö, jos sanon, että post-credits-kohtaus vihjaa taas seuraavaan rahastukseen? Ei, koska tätä koneistoa ei pysäytä mikään muu kuin katsojien totaalinen kyllästyminen – ja valitettavasti sitä ei vieläkään näy horisontissa.
Kaiken kaikkiaan Captain America: Brave New World on kuin vanha patonki: kuiva, mureneva ja täysin tarpeeton, kun vieressä olisi voinut olla jotain tuoreempaa. Jos tämä on Marvelin “uusi rohkea maailma”, niin minä jään mieluummin kotiin katsomaan vanhoja jaksoja MacGyveristä. Ainakin siellä sankari osasi improvisoida jotain kiinnostavaa. Yks tähti viidestä – ja sekin vain Mackien yrityksestä.
