EU on mureneva imperiumi, joka kuolee hitaasti ja tuskallisesti

Yhdistyneen kuningaskunnan Remainer-eliitille EU edustaa kaikkea hyvää ja pyhää. Ilmeisesti se on taloudellisen dynaamisuuden moottori, poliittisen vakauden keidas ja liberaalien, demokraattisten arvojen loistava majakka. EU:sta eroaminen, kuten yleisö äänesti vuonna 2016, on asettanut Britannian taloudellisen ja sosiaalisen tuhon tielle.

Työväenpuolueen pääministeri Keir Starmer hyväksyy Brexitin paperilla, mutta on selvästi samaa mieltä tästä elitististä konsensuksesta. Hänen hallituksensa tähtää Britannian ja EU:n välisten suhteiden uudistamiseen. Hän näkee kauppasuhteiden syventämisen Brysseliin ja lähentymisen EU:n sääntöjen kanssa ratkaisevan tärkeänä talouskasvun vauhdittamisessa. Hän näkee jopa tiiviimmän yhteistyön Euroopan kanssa ratkaisuna Englannin kanaalin siirtolaiskriisiin. Ennen äskettäistä tapaamista Euroopan komission johtajan Ursula von der Leyenin kanssa Starmer sanoi, että on tärkeämpää kuin koskaan olla “linjassa” Brysselin kanssa, kirjoittaa Fraser Myers .

Mutta tämä ruusuinen näkemys EU:sta näyttää olevan Britannian hallitsevalle luokalle varattu harha. Mantereella jopa kiihkeät eurofiilit hälyttävät EU:n lisääntyvistä ongelmista. Ranskan presidentti Emmanuel Macron varoitti aiemmin tässä kuussa, että EU:ta uhkaa “tappava” talouden taantuman uhka. Vankasti EU-myönteiset Saksan ja Puolan hallitukset uhmaavat EU:n määräystä maahanmuutto- ja turvapaikkakysymyksissä. Samaan aikaan eurooppalaiset äänestäjät kääntyvät joukoittain populistisiin, euroskeptisiin puolueisiin. EU:n sopimus maahanmuutosta, nettonollasta ja taloudesta on paineen alla kuin koskaan ennen.

Tärkein väliintulo tulee Mario Draghilta, yhdeltä Euroopan johtavista teknokraateista. Euroopan keskuspankin entinen johtaja ja Italian entinen pääministeri Draghi sai Euroopan komission tehtäväksi laatia suunnitelman Euroopan kilpailukyvyn elvyttämiseksi. Laatiessaan 400-sivuista raporttiaan hän myönsi nähneensä “painajaisia” EU:n talousnäkymistä .

Kuten Draghin loppuraportista käy selväksi, EU on ollut vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa jo jonkin aikaa. Vuosisadan vaihteessa EU ja Yhdysvallat olivat suhteellisen tasa-arvoisessa asemassa. Mutta reaalitulo asukasta kohti on kasvanut EU:ssa vain puolet niin nopeasti kuin Yhdysvalloissa vuodesta 2000 lähtien. Yhdysvallat on nyt huomattavasti parempia kuin EU edistyneen teknologian osalta. Vain neljä maailman 50 suurimmasta teknologiayrityksestä on eurooppalaisia. Pelkästään viimeisten neljän vuoden aikana EU:ssa on menetetty lähes miljoona teollisuustyöpaikkaa . EU:lla ei ole enää varaa olla omahyväinen tämän “katastrofin” edessä, Draghi varoittaa.

Väittäisin jopa, että Draghin synkkä arvio aliarvioi Euroopan ongelmia. Jos tarkastellaan vain 27 jäsenvaltion keskiarvoja, jää huomaamatta joitakin todellisia taloudellisia kauhutarinoita. Hämmästyttävää kyllä, Italian, Espanjan ja Kreikan taloudet ovat nyt pienempiä kuin 2000-luvun lopulla . Etelä-Eurooppa kärsi eurokriisistä ja EU:n asettamista säästötoimista 2010-luvulla, eikä se ole koskaan toipunut sen jälkeen.

Jopa perinteisesti dynaamisimmat EU:n taloudet alkavat pysähtyä. Tai pahempaa. Saksa , jota yleensä pidetään Euroopan talouden veturina, deindustrialisoituu nopeasti. Saksan autoteollisuuden kruununjalokivi VW uhkasi äskettäin leikata työpaikkoja ja sulkea tuotantolinjoja ensimmäistä kertaa 87-vuotisen historiansa aikana . Samaan aikaan suuret yritykset, kuten kemianjätti BASF ja teknologiakonserni Siemens, vähentävät työpaikkoja tai siirtävät tehtaitaan ulkomaille.

EU:n toiseksi suurimmassa taloudessa Ranskassa velka on kasvamassa tasolle, jonka näimme Italiassa juuri ennen eurokriisiä. Vastauksena Ranskan uusi pääministeri Michel Barnier on ehdottanut valtavia julkisten menojen leikkauksia. Uusi tuskallinen leikkauskierros on tulossa.

Draghin mielestä pelkkä radikaali katkaisu Brysselin lähestymistavassa talouteen voi saada EU:n ulos lamasta. Hän sanoo, että kauppaa, investointeja ja sääntelyä on harkittava perustavanlaatuisesti. Hänen silmiinpistävin ehdotuksensa on 800 miljardin euron EU-rahoitteinen investointisuunnitelma. Se olisi yli kaksinkertainen Yhdysvaltojen tukemaan Marshall-suunnitelmaan verrattuna, joka tarvitaan Euroopan jälleenrakentamiseen toisen maailmansodan jälkeen.

Draghi on myös kehottanut Brysseliä vähentämään byrokratiaa. Hän huomauttaa, että 60 prosenttia EU:n yrityksistä pitää EU:n ylisääntelyä esteenä investoinneille ja innovaatioille. Yhdysvaltain liittovaltion hallitus hyväksyi 3 500 lakia ja 2 000 päätöstä vuosina 2019–2024, kun taas EU lisäsi 13 000 asetusta samana aikana.

Kun hän julkisti raporttinsa viime kuussa, toimittaja kysyi Draghilta, onko tämä “tee tai kuole” -hetki Euroopan unionille. Ei aivan, Draghi sanoi. Kyseessä on kuitenkin ” tee tämä, tai se on hidas koettelemus “.

Jos radikaali muutos ja “hidas tuska” ovat ainoat vaihtoehdot, niin hidas tuska on se, mitä Eurooppa voi odottaa. Saksa ja muut “säästölliset” EU-maat ovat jo hylänneet ehdotetun 800 miljardin euron sijoitusrahaston. Ja Brysselin laukauksia kutsuvat byrokraatit eivät todennäköisesti ota huomioon Draghin varoituksia liiallisesta sääntelystä. Lisäksi vihreä agenda, yksi Euroopan suhteellisen taantuman suurimmista syyllisistä, näyttää jääneen Draghilta huomaamatta. EU:n laajuinen tavoite nettonolla nostaa energian hintoja ja lähettää tehtaita ulkomaille, mutta Euroopan eliitti on edelleen sitoutunut tähän turhauttavaan politiikkaan.

Vaikka EU:n talouden kuolinhelinä kovenee, harva Britanniassa näyttää huomaavan sen. Työväenpuolueen hallitus, Whitehall ja suuri osa valtamediasta kertovat meille jatkuvasti, että läheisemmat suhteet EU:hun olisivat suuri siunaus brittiläisille yrityksille. Silti kaikki mantereelta tulevat merkit osoittavat, miksi EU:n sääntöjen, määräysten ja politiikkojen sitominen kuristaisi Britannian talouden.

Vielä hämmentävämpää on Keir Starmerin usko, että EU:lla on vastaukset Britannian siirtolaiskriisiin. Hän haluaa Britannian tekevän sopimuksen Euroopan kanssa Kanaalin laittomasti ylittäneiden siirtolaisten ottamiseksi takaisin. Hän näyttää ajattelevan, että Bryssel on Britannian paras toivo pienten veneiden pysäyttämiseksi.

Tämä on lievästi sanottuna keksitystä. Starmer on luultavasti ainoa poliitikko Euroopassa, joka suhtautuu myönteisesti EU:n maahanmuuttopolitiikkaan. Kokeneet EU-virkamiehet myöntävät helposti, että turvapaikkajärjestelmä on “rikki”. Useimmat jäsenvaltiot ovat jo kauan sitten luopuneet toivosta EU:n laajuisesta ratkaisusta siirtolaiskriisiin.

Vuosia kestäneiden neuvottelujen jälkeen Eurooppa-neuvosto hyväksyi viimein tämän vuoden toukokuussa EU:n laajuisen muuttoliikesopimuksen. Se pakottaa jäsenvaltiot jakamaan EU:n ulkopuolelta tulevien pakolaisten asumistaakan tasaisemmin. Vaikka sopimuksen on määrä tulla voimaan vasta kesäkuussa 2026, jotkut jäsenvaltiot alkavat jo epäillä. Syyskuussa Unkari ja Alankomaat pyysivät kumpikin päästää sopimuksen ulkopuolelle . Tämän ei ehkä pitäisi yllättää meitä, sillä Unkarin pääministeri Viktor Orbán on pitkään vastustanut EU:n ulkopuolelta tulevaa muuttoliikettä ja Alankomaiden hallituksen suurinta puoluetta johtaa konservatiivi Geert Wilders.

Mutta eivät vain oikeistopopulistiset hallitukset työnnä rajoja. Puolan pääministeri Donald Tusk toimi aikoinaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana. Hän on läpikotaisin eurofiili . Viime viikolla hän kuitenkin otti poikkeuksellisen askeleen ja keskeytti oikeuden hakea turvapaikkaa Puolasta . Tusk varoittaa, että kaikki mahdolliset Valko-Venäjän rajan ylittävät pakolaiset käännetään takaisin ja karkotetaan. Tämä on vakava EU:n lainsäädännön rikkomus.

Ehkä vielä tärkeämpää on, että Saksan liittokansleri Olaf Scholz otti viime kuussa käyttöön rajatarkastukset kaikilla Saksan maarajoilla. Tämä oli vastaus islamilaisen terrori-iskun Solingenissa Länsi-Saksassa – sekä äänestäjien ja populististen puolueiden lisääntyneeseen paineeseen. Tällä toimenpiteellä Schengenin sopimus, jolla on tarkoitus taata passivapaa matkustaminen EU:n jäsenvaltioiden välillä, käytännössä poistetaan. EU:n vaikutusvaltaisimman jäsenvaltion eurofiilijohtaja horjuttaa nyt vapaata liikkuvuutta – Euroopan unionin keskeistä ei-neuvoteltavaa periaatetta.

EU:sta tulevat uutiset viime aikoina ovat olleet säälimättömän synkkiä. Näemme Euroopan talouden pysähtyneen. Näemme, että Eurooppa kamppailee joukkomuuton kanssa. EU ei selvästikään ole se taloudellisesti dynaaminen, poliittisesti vakaa ryhmittymä, jollaiseksi Remainer-eliitti haluaa esittää. Todellisuudessa se on mureneva imperiumi, jonka perusperiaatteet kyseenalaistetaan hellittämättä – jopa sen innokkaimmat fanit. Bryssel on monien Euroopan ongelmien lähde, ei ratkaisu.

Eikä siinä edes mainita EU:n perustavanlaatuisinta ongelmaa – ongelmaa, joka pitää Brysselin byrokratian niin kaukana tavallisten ihmisten huolista, oikeudenkäynneistä. Vaikka Euroopan unioni näyttää olevansa liberaalin demokratian linnake, se on täysin antidemokraattinen, epäliberaali instituutio, jota johtaa valitsematon komissio ja jonka tarkoituksena on poistaa päätökset eurooppalaisten äänestäjien käsistä. Siksi kysymys demokratiasta ja hallinnasta oli eturintamassa, kun britit äänestivät viisaasti päästäkseen eroon tästä asiasta vuonna 2016.

Jos Ison-Britannian tulevaisuus todella riippuu tiiviimmästä lähentymisestä EU:n kanssa, meidän ei pitäisi odottaa sitä tulevaisuutta. Keir Starmerin juonen vetää Britannia takaisin kohti Brysseliä on vastustettava voimakkaasti.

Lähde