Heinz Steiner: Davosin EU-eliitti ja Jatkuva Pysähtyneisyys

Ongelma ei ole Donald Trump, vaan Brysselin liiallinen sääntelyinto: edes Yhdysvaltain vasemmistodemokraatit eivät aja oman taloutensa kuristamista samalla tavalla kuin eurooppalaiset. Lisäksi Yhdysvalloissa keskustalaiset ovat vahvin poliittinen voima. Tämä ero on ollut nähtävissä jo pitkään, mutta viimeaikainen kehitys on tehnyt siitä entistä selvemmän ja konkreettisemman.

Davosista kantautuva viesti on yhtä selkeä kuin pysäyttävä: EU:n johto Ursula von der Leyenin ympärillä pysyy uskollisena taloudelliselle itsekuristukselleen, joka hidastaa taloudellista kasvua ja lisää jäsenvaltioiden välistä epätasa-arvoa. Samaan aikaan, kun Yhdysvallat ja Kiina vetäytyvät globaalista kilpailusta edistääkseen omia etujaan, Bryssel juhlii ilmastopoliittisia tavoitteitaan ja tiukentaa sääntelyä entisestään. Raakaluvut puhuvat puolestaan: Yhdysvaltain talous kasvoi 94 prosenttia viimeisten 16 vuoden aikana, mutta EU:n talouskasvu jäi vain 11,2 prosenttiin. Tätä tosiasiaa ei voi peitellä edes massiivisilla talouden elvytysohjelmilla ja negatiivisilla koroilla, joiden tarkoituksena on ollut piristää euroalueen taloutta.

“Eurooppa jatkaa valitsemallaan tiellä”, von der Leyen totesi Davosissa stoalaisen rauhallisesti – asenne, jonka vain ammattipoliitikot voivat säilyttää, kun he jättävät taloudellisen todellisuuden huomiotta. Pariisin ilmastosopimus on edelleen Euroopan politiikan ohjenuora – huolimatta siitä, että EU tuo nyt enemmän nestemäistä kaasua ja hiiltä kuin koskaan aiemmin. CDU-poliitikko Ursula von der Leyenin ajama “Green Deal” on muodostumassa naulaksi Saksan ja koko Euroopan teollisuuden arkkuun. Erityisesti energiaintensiiviset alat, kuten teräs- ja kemianteollisuus, kärsivät valtavasti näistä toimista, mikä heikentää EU:n kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

Tämän politiikan sosiaaliset vaikutukset ovat tuhoisat: EU:n keskimääräinen köyhyysriskiaste on 21 prosenttia, mikä on huomattavasti korkeampi kuin Yhdysvalloissa. Jopa Saksassa, joka on pitkään ollut EU:n talousveturi, köyhyysraja on vain 14 124 dollaria vuodessa, kun taas Yhdysvalloissa se on 14 580 dollaria. (Vaikka on huomioitava, että sosiaaliturva on Saksassa huomattavasti kattavampi kuin Yhdysvalloissa, mikä ei sisälly näihin lukuihin.) Myös elinkustannukset jatkavat nousuaan, mikä lisää kotitalouksien ahdinkoa ja vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan.

Vaikka EU:n byrokraatit haluavat syyttää ulkoisia tekijöitä – olipa kyseessä Kiina tai pelätty “Trump-ilmiö” – Euroopan osuus maailman BKT:sta kutistuu vääjäämättä. Se on pudonnut 34 prosentista vuonna 1960 nykyiseen 15 prosenttiin. Yhdysvallat sen sijaan on pystynyt vakauttamaan osuutensa 25 prosentissa. Tuottavuuden kasvu EU:ssa vuodesta 2010 lähtien on ollut vaatimattomat 5 prosenttia, kun taas Yhdysvalloissa se on ollut 22 prosenttia. Amerikkalaisten menestyksen resepti on yksinkertainen: vähemmän byrokratiaa, alhaisemmat verot ja enemmän vapautta yrittäjille. Näitä periaatteita soveltamalla Yhdysvallat on houkutellut investointeja, synnyttänyt innovaatioita ja luonut työpaikkoja, kun taas EU:ssa yrittäjyyttä hankaloittavat sääntelyn monimutkaisuus ja verotuksen raskaus.

Sen sijaan että Bryssel tunnustaisi talouden realiteetit, se luottaa edelleen ylimääräiseen sääntelyyn ja valtion interventioon. EU:n keskimääräinen verotus on kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin Yhdysvalloissa, mikä on kilpailuhaitta, jota edes Euroopan keskuspankin äärimmäisen löysä rahapolitiikka ei pysty paikkaamaan. Tämä korkea verotus rajoittaa yritysten mahdollisuuksia investoida ja laajentua, mikä puolestaan estää uusien työpaikkojen syntymistä ja hidastaa talouskasvua. Lisäksi monet yritykset harkitsevat toimintansa siirtämistä pois Euroopasta, mikä edelleen heikentää alueen taloudellista asemaa.

EU:n todellinen ongelma ei ole Donald Trump tai Kiina – vaan oma byrokraattinen eliitti, joka Davosissa jälleen osoitti, ettei se ole oppinut mitään menneisyyden virheistä. Samaan aikaan, kun muu maailma muuttuu nopeasti, Eurooppa jämähtää itse asettamaansa mukavuusvyöhykkeeseen ja kieltäytyy tekemästä tarvittavia rakenteellisia uudistuksia. Tämä asenne ei ainoastaan estä EU:ta saavuttamasta täyttä taloudellista potentiaaliaan, vaan myös vaarantaa sen aseman globaalina toimijana.

Kansalaiset joutuvat kärsimään tämän politiikan seuraukset: heikentyvä talouskasvu, korkea työttömyys ja maailmanlaajuisen vaikutusvallan väheneminen. Tämä näkyy konkreettisesti jokapäiväisessä elämässä, kun palkat eivät pysy hintojen nousun mukana, yritykset supistavat toimintaansa ja investoinnit jäävät toteutumatta. Mutta hei, ainakin pysymme uskollisina omalle linjallemme ja syytämme epäsuosittua Yhdysvaltain presidenttiä, kiinalaisia, venäläisiä tai jotakuta muuta. Kuitenkin todellinen ratkaisu olisi katsoa peiliin ja kohdata taloudelliset realiteetit sen sijaan, että jatketaan samojen virheiden toistamista.

Lähde