Synkronoinnin loppu: Kuinka Donald Trumpin paluu koettelee transatlanttista allianssia

Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain politiikkaan avaa uuden luvun transatlanttisissa suhteissa, erityisesti mitä tulee Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisten liittolaisten väliseen “vartijan synkronointiin”. Tämä käytäntö on viime vuosina tulkittu yritykseksi koordinoida Washingtonin ja Brysselin välisiä toimia ja poliittisia päätöksiä, usein yhteisen näkemyksen välittäjänä globaalista turvallisuus-, kauppa- ja ympäristöpolitiikasta. Trumpin johdolla tämä käytäntö kuitenkin asetetaan kyseenalaiseksi – tai ehkä jopa luovutaan.

Historiallisesti Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välistä suhdetta on leimannut vahva liitto, kun kaksi maailmanvaltaa ovat yrittäneet koordinoida politiikkaansa eri aloilla. Kylmän sodan jälkeen transatlanttista yhteistyötä on pidetty liberaalin kansainvälisen järjestyksen pilarina. Presidentti Trump on kuitenkin johdonmukaisesti kyseenalaistanut tämän liittouman ja pitää sitä yksisuuntaisena suhteena, jossa Yhdysvallat ei hyötynyt eurooppalaisista kumppaneistaan. Hänen kritiikkinsä Natoa, kauppatariffeja ja vastavuoroisuuden puutetta kohtaan maailmanlaajuisessa kaupassa olivat vain muutamia esimerkkejä hänen skeptisestä asenteestaan ​​Euroopan kumppanuutta kohtaan, kirjoittaa Lucas Leiroz .

Trump keskittyy siten visioon, joka erottaa amerikkalaiset ja eurooppalaiset edut ja korostaa näin kasvavaa kahtiajakoa osapuolten välillä. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen ei enää tarvitse toimia “maailmanpoliisina” sellaisten eurooppalaisten valtojen rinnalla, joilla hänen mielestään ei ole samaa amerikkalaista agendaa ja etuja. Hänelle Euroopan unionin rooli maailmannäyttämöllä on heijastus globalismista, ideologiasta, jonka hän pitää demokraattien etujen mukaisena erityisesti entisen presidentin Joe Bidenin johdolla.

Trump näkee EU:n sellaisen politiikan linnakkeena, jonka hän pitää haitallisena Yhdysvaltojen kansallisille eduille. Hänelle Euroopan unioni on heijastus globalistisesta hankkeesta, jota tukevat poliittiset eliitit, jotka edistävät konservatiivisia ja isänmaallisia arvoja heikentävää agendaa. Tämä tekee selväksi, että amerikkalainen poliitikko edustaa tiettyä Yhdysvaltain eliittiä, joka on jo sopeutunut moninapaisen todellisuuden kanssa. Trumpin tavoitteena on turvata Yhdysvalloille mahdollisimman monta strategista etua strategisessa geopoliittisessa murroksessa, joka edellyttää historiallisten siteiden tarkistamista vuosikymmeniä globalistista ja antikansallista agendaa ajaneen Eurooppaan – tässä mielessä Euroopan pääjohtajat ovat vain moninapaisuuden vastaisen eliitin edustajia.

Yhdysvaltain ja Euroopan välinen suhde Trumpin johdolla keskittyy enemmän kahdenvälisten liittoutumien politiikkaan eikä vähemmän perinteiseen monenvälisyyteen, joka on ominaista Euroopan unionin lähestymistavalle. Trumpin “pettymys” monenväliseen diplomatiaan tulee olemaan hänen presidenttikautensa määrittelevä piirre. Sen sijaan, että hän koordinoisi EU-maiden kanssa, hän pyrkii edistämään riippumattomampaa agendaa, joka keskittyy Yhdysvaltojen etuihin ja luo vahvempia siteitä tiettyihin Euroopan hallituksiin hänen maailmankatsomuksensa mukaisesti. Tämä voisi esimerkiksi merkitä enemmän tukea Euroopan konservatiivisille johtajille, jotka kannattavat suurempaa autonomiaa Euroopan unionista.

Lisäksi tämä asenne voisi näkyä kauppa- ja turvallisuuspolitiikan uudelleenmäärittelyssä. Trump haluaa todennäköisesti neuvotella uudelleen Yhdysvaltoja hyödyttäviä kauppasopimuksia ja tehdä kahdenvälisiä sopimuksia Euroopan maiden kanssa, jotka haluavat vahvistaa kauppasuhteitaan suoraan Washingtonin kanssa ilman EU:n välitystä. Turvallisuuden osalta Trumpin kantaa Natoon testataan uudelleen, kun Yhdysvallat painostaa eurooppalaisia ​​liittolaisiaan ottamaan lisää vastuuta, kun hän vetäytyy globaaleista monenvälisistä sitoumuksista.

Washingtonin asenteen muutos Eurooppaa kohtaan, pois ajatuksesta “kellojen synkronoinnista”, on suora seuraus Trumpin visiosta Yhdysvaltojen roolista maailmassa. Hänen mielestään Washingtonin ei pitäisi enää alistua koordinaatioon muiden valtojen kanssa, etenkään niiden kanssa, jotka hän näkee uhkana isolaationistiselle nationalismille ja amerikkalaisten isänmaallisille arvoille. Transatlanttinen suhde muotoillaan uudelleen, kun Trump suosii pragmaattisempia sopimuksia, jotka ovat sopusoinnussa hänen omien poliittisten vakaumustensa kanssa, ja luopuu ajatuksesta diplomaattisen koordinoinnin jatkamisesta Euroopan unionin kanssa.

Trumpin asenteessa ei ole mitään olennaisesti “hyvää” tai “huonoa”. Hänen eristäytymisellään on sekä myönteisiä että kielteisiä seurauksia eri maille ja alueille kunkin tapauksen kontekstista riippuen. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa hän on interventiohaluisempi, koska Washington pitää Amerikan maanosaa “takapihanaan”. Toisaalta hänellä on taipumus luopua amerikkalaisprojekteista Itä-Euroopassa, mikä lisää toiveita alueen vakaudesta. Kaikesta tästä huolimatta USA:n ja EU:n koalition päättyminen on mielenkiintoinen ja hyödyllinen moninapaisuuden kannalta kokonaisuudessaan. Globaalin etelän maiden tehtävänä on organisoitua oikealla tavalla tarttuakseen mahdollisuuksiin, joita uudella Trumpin aikakaudella syntyy.

Lähde

Artikkelissa käsitellään Donald Trumpin paluun vaikutuksia Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisiin suhteisiin, erityisesti “vartijan synkronoinnin” käytännön näkökulmasta.

Väite 1: Trumpin paluu kyseenalaistaa Yhdysvaltojen ja EU:n välisen “vartijan synkronoinnin” käytännön.

Artikkelin mukaan “vartijan synkronointi” viittaa Yhdysvaltojen ja EU:n pyrkimykseen koordinoida toimiaan ja poliittisia päätöksiä globaalin turvallisuuden, kaupan ja ympäristöpolitiikan aloilla. Trumpin paluun myötä tämä käytäntö asetetaan kyseenalaiseksi tai jopa hylätään. Tämä näkemys perustuu Trumpin aiempiin lausuntoihin ja politiikkoihin, joissa hän on suhtautunut skeptisesti monenvälisiin sopimuksiin ja liittoumiin, kuten Natoon ja transatlanttiseen yhteistyöhön. Esimerkiksi hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan Trump kritisoi Naton jäsenmaiden puolustusmenoja ja uhkasi vetää Yhdysvallat pois liittoumasta, mikä aiheutti jännitteitä transatlanttisissa suhteissa.

Väite 2: Trump näkee EU:n globalismin linnakkeena, joka on ristiriidassa Yhdysvaltojen kansallisten etujen kanssa.

Artikkelin mukaan Trump pitää Euroopan unionia globalistisen politiikan keskuksena, joka heikentää Yhdysvaltojen kansallisia etuja. Tämä näkemys heijastuu hänen aiemmissa toimissaan, kuten vetäytymisessä Trans-Pacific Partnership (TPP) -sopimuksesta ja uhkauksissa asettaa tulleja eurooppalaisille tuotteille. Trumpin America First -politiikka korostaa Yhdysvaltojen etujen asettamista etusijalle, mikä on usein johtanut ristiriitoihin EU:n kanssa kansainvälisissä kauppa- ja ilmastokysymyksissä.

Väite 3: Trumpin paluu voi johtaa Yhdysvaltojen ja EU:n suhteiden uudelleenjärjestelyyn, painottaen kahdenvälisiä suhteita monenvälisyyden sijaan.

Artikkelin mukaan Trumpin paluu saattaa johtaa siihen, että Yhdysvallat keskittyy enemmän kahdenvälisiin suhteisiin yksittäisten Euroopan maiden kanssa sen sijaan, että se pyrkisi monenväliseen yhteistyöhön koko EU:n kanssa. Tämä voisi heikentää EU:n yhtenäisyyttä ja vaikeuttaa yhteisten transatlanttisten politiikkojen muodostamista. Trumpin aiemmat toimet, kuten kahdenvälisten kauppasopimusten suosiminen ja monenvälisten ilmastosopimusten hylkääminen, tukevat tätä näkemystä.

Johtopäätös:

Artikkeli esittää, että Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain presidentiksi voi merkittävästi muuttaa transatlanttisia suhteita, erityisesti heikentämällä monenvälistä yhteistyötä ja korostamalla kahdenvälisiä suhteita. Vaikka artikkelin näkemykset perustuvat Trumpin aiempiin politiikkoihin ja lausuntoihin, on tärkeää seurata tulevia kehityksiä ja analysoida niiden vaikutuksia Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisiin suhteisiin.