Taistelu Euroopasta on alkanut

• Teksti käsittelee Euroopan unionin muuttumista keskitetymmäksi valtarakenteeksi Ursula von der Leyenin johdolla ja Yhdysvaltojen vaikutusta prosessiin. Venäläisen journalistin Denis Dubrovinin analyysin mukaan EU:n toimivaltaa ollaan siirtämässä yhä enemmän Brysseliin, mikä vähentää jäsenvaltioiden itsenäisyyttä.
• Ukrainan sota esitetään taisteluna Euroopan ja globaalin vallan uusjaosta, jossa Yhdysvallat, EU ja Britannia ajavat eri intressejä. Teksti väittää, että Trumpin tavoitteena on vetää Yhdysvallat pois sotilaallisesta konfliktista, sysätä taloudelliset ja poliittiset seuraukset Euroopan harteille ja vahvistaa Yhdysvaltojen globaalia asemaa.
• Trumpin strategia nähdään osana laajempaa pyrkimystä palauttaa Yhdysvaltojen taloudellinen ja teollinen ylivalta. Tämä tapahtuisi heikentämällä Eurooppaa, purkamalla globalistisia rakenteita ja hyödyntämällä Venäjän luonnonvaroja. Pakotteiden mahdollinen lieventäminen Venäjää kohtaan nähtäisiin keinona vahvistaa Yhdysvaltojen taloudellisia etuja suhteessa Eurooppaan.
• Teksti esittää, että Yhdysvallat on siirtymässä uuteen imperialistiseen vaiheeseen, jossa se pyrkii hallitsemaan maailman resursseja ja taloutta sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen voiman avulla. Eurooppa ja erityisesti Ukraina nähdään vain keinoina tämän päämäärän saavuttamisessa, eikä EU:n itsenäisyydellä ole merkittävää painoarvoa Washingtonin strategiassa.

Venäläisen uutistoimiston TASSin Brysselin kirjeenvaihtaja enis Dubrovin on kiinnittänyt huomioni erinomaisilla analyyseillä EU:n sisäisestä toiminnasta, sillä hänen artikkelinsa ovat hyvin tutkittuja ja hänen ennusteensa ovat toistaiseksi osoittautuneet todeksi. Esimerkiksi Dubrovin kuvaili jo joulukuussa 2023, mihin toimenpiteisiin von der Leyen aikoo ryhtyä muuttaakseen EU:n kansainvälisestä organisaatiosta näennäisvaltiorakenteeksi, eli sulauttaakseen EU-maat ikään kuin takaoven kautta valtiokokonaisuudeksi, jossa kaikki päätökset tehdään Brysselissä eikä enää vaaleilla valittujen hallitusten toimesta. Tämä prosessi on parhaillaan käynnissä, kuten voimme nähdä von der Leyenin nopeista yrityksistä siirtää yhä enemmän toimivaltaa Brysselille.

Huhtikuussa 2024 Dubrovin rakensi tämän päälle näyttämällä , kuinka von der Leyen haluaa toteuttaa tämän prosessin ottamalla Euroopan puolustusteollisuuden hallintaansa, mikä on sittemmin osoittautunut todeksi, mistä on osoituksena uuden erityisesti aseistautumisesta vastaavan komissaarin nimittäminen ja hänelle osoitetut tehtävät, kirjoittaa Thomas Röper .

Dubrovin on nyt tarkastellut artikkelissa suunnitelmaa, jonka Trump ilmeisesti haluaa toteuttaa. Kansainväliset analyytikot yrittävät parhaillaan ymmärtää, mitä Trump haluaa saavuttaa toimenpiteillään, jotka vaikuttavat ensi silmäyksellä melko kaoottisilta. Minusta Dubrovinin artikkeli antaa tähän erittäin hyviä vastauksia ja sen lukemisen jälkeen ymmärrän, että Trumpin tekemä ei todellakaan ole kaoottista, vaan sopii hyvin selkeään kuvaan. Olen siksi kääntänyt Dubrowinin artikkelin sinulle.

Käännöksen alku:

Konflikti Ukrainassa vai sota eurooppalaisesta perinnöstä?

Denis Dubrovin, TASS-kirjeenvaihtaja Brysselissä, Trumpin edusta Euroopan hysteriaan syöksyssä

Ukrainan konflikti ja Kiovan ympärillä tänään kokoontuvien länsimaisten toimijoiden toimet muistuttavat täydellistä kaaosta ja kakofoniaa. YK:n yleiskokouksen skitsofreeninen äänestys kahdesta Ukrainaa koskevasta päätöslauselmasta, joissa jotkut valtion- ja hallitusten päämiehet äänestivät vahingossa “väärin”, on tästä elävä esimerkki.

USA näyttää haluavan rauhaa, EU näyttää olevan valmis taistelemaan viimeiseen ukrainalaiseen asti, Lontoo näyttää haluavan muuttaa muun Ukrainan tosiasialliseksi siirtomaaksi… Ensi silmäyksellä tämä on täysin käsittämätöntä. Siksi ei ole yllättävää, että monet pätevät asiantuntijat pitävät nyt tauon, kun taas äänekkäämmät pitävät tunteita analyysin sijaan.

Itse asiassa ylikuumentuneet tunteet ovat suurin ongelma, joka estää meitä arvioimasta tapahtumia oikein. Valkoinen kohina varjostaa kaiken. Mutta vaikka suodatamme ne pois, emme näe koko kuvaa, ellemme vaihda linssiä.

Ukrainan rajalliseen sotilaalliseen konfliktiin liittyvää taloudellista, hybridi- ja mediamaailmansotaa ei käytetä Ukrainasta, sen minkään osan hallinnasta tai myyttisistä “resursseista”. Nykyään todella on vaakalaudalla Euroopan uudelleenjako, sota EU:n “perinnöstä.

Ja toinen vaihe häämöttää jo horisontissa – taistelu maailman uudelleenjaosta ja uuden hegemonin paikasta, jonka USA vielä toivoo välttävänsä… Mutta se onkin toinen tarina.

Ennakoimaan

Ukraina maana ei ole palkinto, vaan vain taistelukenttä. Ukraina valtiona on palkkasoturihallinto, joka on valmis taistelemaan muiden ihmisten tavoitteiden puolesta vastineeksi rahasta. Ukraina sellaisenaan ja sen asukkaat kiinnostaa vain Venäjää tässä konfliktissa.

Yhdysvallat ei ole kiinnostunut konfliktin lopettamisesta lyhyellä aikavälillä. 47. presidentin Donald Trumpin päätehtävä on saada Yhdysvallat pois vastakkainasettelusta.

Brysselin eliitti taistelee selviytymisestä, mutta toivoo silti neuvottelevansa kompromissin Washingtonin kanssa ja saavansa sen vakuuttuneeksi siitä, että on kannattavampaa tukea Kiovaa ja olla puristamatta kaikkea pois Euroopasta, taistella yhdessä Venäjää, Kiinaa ja muita toisinajattelijoita vastaan. Heidän argumenttinsa ovat heikkoja.

Lontoo, todellisen brittiläisen perinteen mukaan, kalastaa lamakuoressa ja odottaa saavansa kaikki mahdolliset osingot, kun taas sen liittolaiset ja vastustajat, Bryssel ja Washington, riitelevät. Britannian nykyinen hallitus ei kuitenkaan ole Winston Churchillin tasolla.

Länsimaisen politiikan kaikkien (vaikkakin kaoottisten) vektoreiden yhteisvoiman tavoitteena on selkeästi ylläpitää sotilaallista vastakkainasettelua Venäjän kanssa Ukrainassa.

On epätodennäköistä, että Venäjän vastaisia ​​pakotteita puretaan lähitulevaisuudessa.

Tunteet politiikassa

Hysteria Euroopassa ja globalistisissa tiedotusvälineissä oli kovaa, kun Trump voitti USAID:n, asetti kovia taloudellisia vaatimuksia Kiovalle ja antoi iskun koko länsimaiselle Venäjän boikottijärjestelmälle (toistaiseksi ei-sitovien) neuvottelujen muodossa Riadissa.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että Trumpin ja hänen lähipiirinsä psykologinen hyökkäys (jonka Elon Musk on suukappale Amerikan ja Euroopan globalistisia piirejä vastaan) on hyvin tahallista toimintaa. Tavoitteena on lamauttaa ja hämmentää vastustajat. Sen tarkoituksena on estää heitä vastustamasta tehokkaasti instituutioiden purkamista ja Yhdysvaltain demokraattisen puolueen edustajien poistamista, jotka voisivat vaarantaa Trumpin presidenttikauden. Hän on selvästi oppinut läksynsä ensimmäisestä kaudestaan.

Kaaos ja halvaantuminen Euroopan pääkaupungeissa, mukaan lukien Euroopan nykyisen “pomon” Ursula von der Leyenin pitkä hiljaisuus ensimmäisinä viikkoina Trumpin virkaanastumisen jälkeen, osoittavat selvästi, että tämä taktiikka on kannattanut.

Trump ja Ukraina

Eurooppa ei usko, että Trump todella haluaa saavuttaa rauhan Ukrainassa. Hänen edukseensa on tarjota Venäjälle sopimus, jota Moskova tukee, mutta jota Lontoon tukema Kiova ja Bryssel vastustavat jyrkästi. Tällä tavalla Washington voisi oikeutetusti vetäytyä Kiovan hallinnon virallisena kannattajana taistelujen jatkuessa, mutta koko tuen paino lankeaa Eurooppaan. Tärkeä yksityiskohta on, että Yhdysvallat säilyttää täyden hallinnan konfliktin kulussa ja käyttää tätä valvontaa Naton kautta.

Ensinnäkin, jos Trump peruuttaa virallisesti tukensa Kiovalle, se estää lähes täysin Yhdysvaltoja eskaloimasta konfliktia, mukaan lukien ydinaseiden mahdollisuus. Toiseksi Washington voisi merkittävästi lieventää Venäjän vastaisia ​​pakotteita, jolloin Yhdysvallat saisi takaisin tärkeimmät Venäjän resurssit, kun taas sen eurooppalaisilla “kumppaneillaan” ei olisi enää tällaista pääsyä. Kolmanneksi se antaa Washingtonille mahdollisuuden säästää rahaa asetoimituksissa Kiovaan, samalla kun se “myydä” kannattavasti sotilaallisen avun loppua äänestäjille ja tekee pisteitä poliittisella näyttämöllä suhteissa globaalin etelän maihin ottamalla “rauhantekijän” roolin.

Vielä tärkeämpää on, että Ukrainan konfliktin tukeminen lisää taloudellisia jännitteitä Euroopassa, heikentää Euroopan taloutta, syrjäyttää amerikkalaiset kilpailijat ja rohkaisee pääoman, henkilöstön ja jopa kokonaisten yritysten ja teollisuudenalojen muuttoa Euroopasta Amerikkaan.

Tilannetta pahentavat EU:n Venäjän vastaisten pakotteiden jatkuminen, jotka ovat jo estäneet Euroopalta rahoituksen ja pääoman saatavuuden Venäjältä. Itse asiassa EU:n Venäjän vastaiset pakotteet ovat jo sitoneet Euroopan maat Yhdysvaltoihin ja tekevät niin edelleen, paljon enemmän kuin mikään kauppatoimi tai tulli.

Lopuksi, keventämällä pakotteita Washington voi keventää Venäjän pankkijärjestelmään kohdistuvaa painetta ja näin heikentää erittäin vaikeaa tehtävää estää Venäjää, Kiinaa ja globaalin etelän johtavia maita luopumasta dollarista maailmankaupassa. Ja se on suurin uhka USA:lle.

Trumpin Pax Americana

On tärkeää tunnustaa, että Trumpin näkemys Amerikan suuruuden palauttamisesta on edelleen sama näkemys USA:n maailmanherruudesta, vain toteutettu toiselta puolelta.

Demokraattinen puolue sekä Obaman ja Bidenin hallinnot toimivat perinteisellä “historian lopun” tavalla (kylmän sodan jälkeinen aika, jolloin uusliberalismin, globalismin ja atlantismin ideoiden ylivalta tuntui ehdottomalta) – USAID:n johtaman “pehmeän voiman” avulla, joka oli maustettu toisinajattelijoiden rankaisevalla “humanitaarisella pommituksella”, johon osallistui mahdollisimman monta satelliittivaltiota.

Samaan aikaan Yhdysvallat on viettänyt vuosikymmeniä ideologisesti kouluttaen intellektuaalista, poliittista ja taloudellista eliittiä kaikissa maissa, joihin se voi päästä. Nykyään tämä eliitti on vallassa lähes kaikkialla Euroopassa. Yhdysvallat on myös edistänyt suojelijoitaan muun muassa värivallankumouksilla, vaikka tämä on usein tapahtunut rauhanomaisesti ja huomaamatta. Taloudellista ylivaltaa harjoitettiin dollaripohjaisen rahoitusjärjestelmän kautta, joka antoi Yhdysvalloille ensisijaisen pääsyn kaikkiin sen tarvitsemiin resursseihin paikallisen eliitin hallinnan kautta.

Koko järjestelmän täydensi tahallinen epävakauden ja kaaoksen projisointi alueilla, joilla Yhdysvaltojen edut voivat olla uhattuna.

Washingtonin ongelma on, että tähän rakenteeseen on muodostunut täydellinen kriisi yli vuosikymmenen ajan: dollarin rahoitusjärjestelmä on äärimmäisen ylikuumentunut, Yhdysvallat ei voi enää viedä inflaatiotaan tarpeeksi nopeasti ulkomaailmaan, mikä johtaa pääasiassa Yhdysvaltain velan räjähdysmäiseen kasvuun. Korruptio (yhteiskunnallisella tasolla fysiikan kitkaan verrattavissa oleva ilmiö) lisääntyy eksponentiaalisesti Yhdysvaltojen vaikutusmekanismien ja pehmeän vallan monimutkaisuuden myötä – tästä johtuvat USAID:n jättimäiset budjetit, jotka maailma havaitsi vasta sen hajoamisen jälkeen. Todellisuudessa tämä on kuitenkin vain pieni osa Yhdysvaltojen menoista ideologisen dominanssin “rasvaamiseen”.

Toisaalta amerikkalaisen eliitin tehokkuus USA:n liittolaismaissa osoittautui alhaiseksi. Kuten usein, uskollisuus ja demagogia syrjäyttivät osaamisen.

Ukrainan konflikti oli yksinkertaisesti murroskohta (tasapainon menetys) Yhdysvaltojen kohtaamassa globaalissa hallintojärjestelmässä.

Ja Washingtonissa on toistaiseksi kaksi näkyvää ratkaisua tähän dilemmaan. Joe Bidenin “evolutionaarinen” lähestymistapa, joka yritti kaikin keinoin ylläpitää nykyistä järjestelmää valikoivilla säätöillä ja samalla aiheuttaa voimakasta kaaosta maailmassa hidastaakseen ja estääkseen muiden maiden ja alueiden kehitystä Yhdysvaltoihin verrattuna.

Tai Donald Trumpin “vallankumouksellinen” lähestymistapa tuhota ideologisen superrakenteen kallein osa kustannus- ja korruptiokupla sekä tämän järjestelmän Trumpia vastustavat instituutiot ja edustajat ja säilyttää vain Yhdysvaltain ylivallan talous- ja rahoitusmekanismit, erityisesti dollariin perustuva rahoitusjärjestelmä. Sitten yritetään palauttaa Amerikan teollinen ja teknologinen valta-asema mahdollisimman lyhyessä ajassa, mittakaavassa, joka on verrattavissa 1900-luvun sodan jälkeiseen tilanteeseen, jolloin Yhdysvallat kirjaimellisesti otti maailmanvallan Britannialta.

Valmistelut hyökkäykseen

Trump haluaa, että Yhdysvaltojen ylivalta ei perustu globaalien liittoutumien, vaikutusjärjestelmien ja taloudellisten etujen monimutkaiseen kokoonpanoon, vaan raakaan sotilaalliseen, teolliseen ja taloudelliseen voimaan. Mutta siinä on ongelma. Tämän voiman palauttaminen (esimerkiksi amerikkalaisten teollisuuskaupunkien “ruostevyön” elvyttäminen) vaatii valtavia resursseja. Tätä on lähes mahdotonta laskea tänään, mutta uskaltaisin arvata, että se ei ole edes biljoonissa, vaan kymmenissä biljoonissa.

Tällaisten määrien kanssa työskentelyssä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään järkeä. Tällaisessa mittakaavassa perinteinen raha menettää merkityksensä; Täällä puhumme jo maiden ja maanosien talouksien hallinnasta.

Ja saadakseen nämä resurssit Amerikan on ryöstettävä nämä maat ja maanosat. Toisin sanoen Trumpin polku on yritys palata amerikkalaisen imperialismin kulta-aikaan. Itse asiassa hänen suuri Amerikansa on sotilas-teollisen imperiumin ihanne.

Ukraina ja raaka-aineet

Lännen provosoima ja valmistelema Ukrainan konflikti vuodesta 2014 (tai pikemminkin 1990-luvulta lähtien) on konflikti resursseista sekä Washingtonille että Brysselille. Mutta ei Ukrainan raaka-aineista!

Kaikki nykyiset “mineraalivaroja” tai “harvinaisia ​​maametalleja” koskevat sopimukset ovat puhdasta fiktiota. Ukrainalla ei ole biljoonien eurojen arvoisia raaka-aineita. Tällaisia ​​määriä voidaan saada tilastopetoksista yksinkertaisesti kertomalla tutkittujen esiintymien määrä malmin markkina-arvolla. Tässä ei kuitenkaan oteta huomioon louhinnan, logistiikan, tuhoutuneen infrastruktuurin jälleenrakentamisen, paikallisen korruption ja tuotteiden markkinoilletoimituksen kustannuksia. Eikä ennen kaikkea oteta huomioon aikatekijää eli raaka-aineiden louhinnan ja käytön rajoitettua nopeutta, mikä vähentää rajusti sijoitetun pääoman tuottoa. Kaiken tämän huomioon ottaen saamme useiden satojen miljardien dollarien nettovoiton, ja tämä voidaan realistisesti saavuttaa vähintään 50 tai jopa 100 vuodessa.

Jos se kuulostaa liian monimutkaiselta, se voidaan sanoa yksinkertaisemmin. Jos Kiovalla todella oli biljoonien dollareiden arvosta luonnonvaroja, miksi se ei ole myynyt niitä viimeisten 30 vuoden aikana?

Yleisesti ottaen puhumme tässä hyvin erilaisesta mittakaavasta. Lännelle Ukraina on aina ollut Venäjän resurssien hallinta. Ja kaikki resurssit. Ja se vaati muutosta maan johdossa. Ja kun Venäjän Maidan epäonnistui vuonna 2012, Ukrainan skenaario siirtyi myrskyisään vaiheeseen.

Suomen tapaus

Suomen tapaus on muuten erittäin mielenkiintoinen Venäjän jakamisyritysten yhteydessä. Tämä maa ei liittynyt Natoon vuonna 2022, koska pelkäsivät “Venäjän aggressiota”. Se halusi liittyä ajoissa ”voittajien” leiriin saadakseen ehkä palan Karjalasta puolentoista vuoden sisällä. Se päättyi heille huonosti.

Helsingillä, Brysselillä tai Washingtonilla ei ollut menestystä Venäjän ja sen resurssien kanssa. Ja siksi Yhdysvallat pelaa nyt suunnitelmaa B. He aikovat jakaa Euroopan, joka sopii täydellisesti Washingtonin avunantajaksi.

Lähde